KLAANIN SISARUKSET

Jay ja Ved

Jay ja Ved toimivat Teknot klaanin kenraaleina. Monet ovat sitä mieltä, että Vedillä on paljon opittavaa isoveljeltään Jaylta. Ved on kuitenkin päättänyt elää omanlaistaan elämää, sillä hän on hyvin erilainen kuin veljensä. Vedistä saa herkästi sellaisen ensivaikutelman, että hän on impulsiivinen, itsevarma, vastuuton ja itsepäinen. Hän joutuukin usein näistä syistä vaikeuksiin.

Ved työskentelee Ramin kanssa suunnitellen virtuaalimaailmaa. Hän pitää roolimallinaan enemmän Ramia kuin veljeään Jayta, jolle hän valehtelee tekemisistään. Ved ei vaikuta kärsivän tunnontuskia siitä, että hän joutuu kidnappaamaan ihmisiä ja tarkkailemaan virtuaalimaailman laitteisiin kytkettyjä koehenkilöitä. Hän jopa muuttaa virtuaalimaailman sääntöjä silloin, kun Lex on kytkettynä peliin. Hän päättää, että Lex kuolee oikeasti, jos hän kuolee virtuaalimaailmassa. Ved halveksii virttejä eli tavallisia kaupunkilaisia, jotka eivät kuulu teknoihin.

Jayn tehtävänä on huolehtia muun muassa sähköjen asentamisesta kaupunkiin ja sairaalan rakentamisesta. Hän on varsin pidättyväinen ja asiallinen nuorukainen, joka tuntee myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan. Jay kuvittelee sinisilmäisesti toimivansa oikealla tavalla eikä näe totuutta Teknojen tekojen takana. Lopulta Jay alkaa tutkia, mitä hänen ympärillään todella tapahtuu. Hän on huolissaan Vedistä ja yrittää puhua veljelleen järkeä, mutta se on hankalaa. Veljekset eivät vaikuta missään vaiheessa kovin läheisiltä.

Vedin ja Cloen suhteella on ratkaisevana osansa veljesten tarinassa. Ved tapaa Cloen baarissa, mutta tapaaminen päättyy siihen, kun Ved haukkuu Cloea lapselliseksi tytöksi. Cloe kostaa Vedille, mutta Ved päättää silti jatkaa Cloen tapailua. Ostarinrotat yrittävät varoittaa Cloea Vedistä, sillä Ved saa Cloen käyttäytymään epäkiitollisella tavalla. Vedin ja Cloen suhde muuttuu lopulta niin vakavaksi, että Cloe ajattelee olevansa raskaana. Cloe kertoo asiasta Vedille, jolloin Ved päättää jättää tytön. Myöhemmin Cloe yrittää käyttää Vediä hyväkseen ja etsiä salaisia tietoja teknojen tietokoneilta. Hän saa tietää, että Vedin salasana on ´Cloe´, jolloin tyttö alkaa pohtia, ovatko Vedin tunteet häntä kohtaan olleet sittenkin aitoja. Parin suhde päättyy ikävästi, sillä Cloe jää koukkuun virtuaalimaailmaan ja katoaa. Ved haastaa Ramin kaksintaisteluun saadakseen Cloen takaisin, mutta häviää. Pian sekä Ved että Cloe ovat Ramin deletoitujen listalla. Jay ottaa veljensä kuoleman raskaasti. (Mega kuitenkin paljastaa, että deletointi ei välttämättä tarkoita kuolemaa.)

Lue vielä Jayn ja Vedin suomennettu pretribe-tarina, jossa kerrotaan, mitä pojille tapahtui ennen virusta.