Ghosttown-videosta on tehty uusi musiikkiversio. Tribeworldin ylläpito kiittelee fanien kappaleista antamasta palautteesta. Faneja edelleen rohkaistaan tykkäämään ja kommentoimaan kappaleita facebookissa, google+ sivustolla ja Youtube kanavilla. (Linkit löytyvät Tribeworld-sivustolta.) Kaikkien palautetta antaneiden kesken arvotaan puhelinsoitto Zootin näyttelijältä Danny Jamesilta! Katso tämä uusi versio kappaleesta esim. täältä .
Lähde: Tribeworld
Cloud9 on jälleen saanut luvan julkaista pari demoa liittyen uuteen ennen julkaisemattomaan musiikkiin. Ensimmäinen kappale on jälleen rakkauslaulu ja kantaa nimeä Without You. Videolla on kuvamateriaalia Klaanin kiertueilta, joissa näyttelijät pääsivät tapaamaan fanejaan. Tämä on siis kiitoksen osoitus faneille, sillä ilman upeita faneja unelma ei olisi enää elossa. Kappaleesta kiitokset kuuluvat Ray Thompsonille, John Williamsille ja James Hallawell'lle.
Toisella videolla on alussa viesti Daniel Jamesilta (Zoot) ja Tribemasterilta. Itse kappale on nimeeltään Ghosttown. Kappale sopii erityisesti Trudyn, Zootin ja Bradyn tunnuskappaleeksi. Videolla on videomateriaalia Klaanin alkuajoilta ja sisarsarjasta The New Tomorrow. Kiitokset demon julkaisuluvasta menevät jälleen mm. Ray Thompsonille, John Williamsille ja Sarah Nahshieneth'lle, joka siis laulaa kappaleen.
Lähde: Tribeworld
Jennyfer Jewell (Ellie) on mukana kokoonpanossa Hummingbirds, joka on naisista kosotuva laulava trio. He esiintyvät Bergman Theatressa Welligtonissa neljänä iltana (29.2.-3.3.) show'lla Flights Of Fancy. Kolmikko lupaa viedä kuuntelijansa menneille vuosikymmenille nostalgisiin tunnelmiin. He esittävän kappaleita boogie woogien ja 90-luvun tyttöenergian ajoilta.
Lähde: TribeHeaven
Suomensin 21.2.2012 pidetyn Raymond Thompsonin ja A.J.Pennin fanichatin. He kertoivat mielenkiintoista ja uutta tietoa Klaani sarjan sekä kirjojen juonesta ja hahmoista!
The Almighty Johnsons sarja näkyy briteissä. Sarjassa näyttelevät klaanista tutut Antonia Prebble (Trudy) ja Jessie Gurunathan (näytteli farmin tyttöä Dawnia). Lisää tietoa sarjasta saat Syfyn kanavan sivuilta. Antonia näyttelee "Sonja" nimistä hahmoa jaksossa nimeltä ”God’s gift to Zebras” joka näytetään briteissä tänään. Toinen kausi sarjaa kuvattiin tässä kuussa valmiiksi.
Lähde: TribeHeaven
Caleb Ross (Lex) esiintyy dokumenttielokuvassa nimeltä The Last Dogs Of Winter, osana Glasgow:n Elokuvafestivaalia, 23. helmikuuta. Tämä elokuva kertoo Brian Ladoonin tarinan, joka on omistanut elämänsä kauniin Kanadalaisen Eskimo koiralajin suojelemiseen ja säilyttämiseen, sekä Caleb Rossin tarinan joka matkusti seikkailun perässä Manitobaan Churchilliin ja viipyi siellä 3 vuotta. Kyseessä on vaikuttava dokumentti, jossa näkyy kauniita maisemia, sekä kuvaa eskimokoirista ja jääkarhuista, jotka asuvat sopuisasti samalla seudulla.
Lähde: TribeHeaven
Megan Alatini (Java) aikoo leikkauttaa hiuksensa pois lasten syöpäjärjestön hyväksi 2. maaliskuuta järjestettävässä tapahtumassa. Kyseessä on The Steve Price Night of Courage niminen tapahtuma joka kerää rahaa lasten syöpähoitoa varten Uudessa-Seelannissa. Näin Megan kommentoi tempaustaan: ”Hiusten laittaminen on minun juttuni ja se mitä meidän perheessä tehdään, mutta haluan tosi vahvasti auttaa lasten syöpäjärjestöä ja olen tästä todella innoissani.”
Lähde: TribeHeaven
Dwayne Cameron (Bray) ja elokuvantekijä Shaun Garea ovat tehneet yhteistyössä A Dream- nimisen taidevideosarjan, joka kuvaa modernin länsimaisen miehen psyykeä ja hänen käymäänsä taistelua sisäisiä demoneja vastaan. Tässä on hieman esimakua tulevasta:
Videolle on perustettu facebooksivu.
Lähde: TribeHeaven
Vicky Rodewykista (Gel) on uusia mallikuvia Brooke Tysonin 2012 kesäkokoelmassa. (Linkki sivulle.) Nämä uudet kuvat voit katsoa myös tästä linkistä Tribeheavenin sivulla.
Lähde: TribeHeaven
Tribeheaveniin on päivitetty uutisia parin kuukauden viiveellä. Seuraa siis vähän vanhempien uutisten päivittelyä...
Aikakausilehti ME:n joulukuun numerossa oli Miriama Smithin (Moz) haastattelu. Tästä voit lukea koko kaksisivuisen haastattelun alkuperäisenä ja katsoa uudet kuvat Miriamasta. Tähti esiintyy Netherwood -nimisessä elokuvassa jota näytetään parhaillaan Uudessa-Seelannissa. Halutessasi voit lukea netissä elokuvan virallista blogia.
Nykyiset Shortland Street sarjan tähdet Beth Allen (Amber) ja Sally Martin, (joka näytteli Kandia
Klaanissa 4. kaudella), esiintyivät eläinasiajärjestön Paw Justice:n lyhyellä mainosvideolla kertoen 'Wag N Walk' tapahtumasta,
joka järjestettiin 3. joulukuuta 2011.
Tässä voit katsoa videon:
Marraskuussa 2011 Antonia Prebbleä (Trudy) haastateltiin The Cure-elokuvaan liittyen, jota kuvattiin tuohon aikaan. Elokuva on suunnattu amerikkalaiselle yleisölle. Alla voit katsoa ihastuttavan minihaastattelun jossa Antonia puhuu elokuvaan liittyvästä tieteisslangista.
Antonia Prebble oli isännöimässä seurustelukumppaninsa Gareth Williamsin kanssa Wellington’s Cup Day ravikilpailuja Trenthamin radalla 28. tammikuuta. Dominion Postille antamassaan haastattelussa Antonia kertoo ettei ole ikinä ennen ollut seuraamassa hevoskilpailuja Hän kertoo myös viettäneensä tammikuun alkupuoliskon lomaillen Mumbaissa, Intiassa ja tavaten siellä ystäviään. Tribeheavenin sivulla voit lukea koko haastattelun ja katsoa myös uudet tyylikkäät kuvat Antoniasta ja Garethista.
Lähde: TribeHeaven
Lisäsin galleriaan paljon kuvia eri näyttelijöistä, lähinnä aakosten alkupäästä. Käy katsomassa uudet kuvat täältä!
Haluan jo tässä vaiheessa toivottaa kaikille sivun kävijöille ja affeille oikein hyvää ystävänpäivää! Kortin saa napata sivulleen niin halutessaan!
Foorumille on kirjoitettu yhteensä jo yli 10000 viestiä! Tämä on hieno määrä ja toivottavasti foorumimme pysyy jatkossakin yhtä aktiivisena. Uudet jäsenet ovat erittäin tervetulleita. foorumia pääsee lukemaan, kun sinne on kirjautunut. Kirjautuminen pitää hyväksyä jonkun valvojan toimesta. Tähän menee yleensä muutama päivä.
Foorumille kirjautuminen kannattaa nyt, sillä tälläkin hetkellä on menossa esim. ystävänpäiväkysely, jonka jokainen osallistuja saa palkinnoksi postikortin! Valitsemallaan Klaanin hahmon kuvalla ja Raymond Thompsonin nimikirjoituksella varustettuna tietenkkin! Käynnissä on myös vuosiäänestys 2011, jolla kerätään palautetta sivustosta ja foorumista. Myös tämän yhteydessä on mahdollista arpoa postikortteja osallistujien kesken.

Lisäsin jälleen mediaan uusia iconeja ja allekirjoituskuvia. Tällä kertaa mukana on paljon ystävänpäivään sopivia ja eri pareista tehtyjä iconeja ja signuja. Käykääpä katsomassa!
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
Cloud9 on julkaissut facebookissa uusia kuvia Klaaniin liittyen. Samalla he kertovat, että lisää ennen näkemättömiä kuvia on luvassa. Eli toivottavasti saamme nähdä pian lisää ennen julkaisemattomia promokuvia eri kausilta. Lisäsin nämä uudet kuvat galleriaamme.
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
Lisäsin paljon uusia iconeja ja allekirjoituskuvia mediaan. Uusin myös koko setit-osion, johon olen nyt koonnut tekemistäni signuista ja avoista yhdistelmiä, jotta teidän kävijöiden olisi helpompi löytää yhteensopivia pareja. Kaikki seteistä löytyvät jutut löytyvät siis myös iconeista ja allekirjoituskuvista. Kaikki iconini ovat 100x100 kokoa.
Päivitin fanituotteista DVD ja CD sivut. Kummallekin sivulle on päivitetty viime aikoina julkaistut uutuudet.
Siirsin myös joulukalenterista löytyvät mediat omille sivuilleen, eli nyt löytyy median puolelta "uusia" iconeja, kirjanmerkkejä, taustoja ja signuja. Lajittelin iconejani myös hieman uudelleen, jotta sieltä olisi helpompi löytää mieleinen. Ja jos joltain meni joulukalenteri kokonaan ohi, niin se löytyy vielä täältä.
Sivulle on päivitetty myös uudet virhesivut ja voit kurkata täältä, miltä ne nyt näyttävät. Mainittakoon vielä, että päivitin myös krediitit ja versiot.
Cloud 9 julkais facebookissa kuvan Valvojan rooliasusta, joka on juuri tullut kuivapesusta ja lähetetään pian sen voittaneelle onnelliselle fanille. Olisi se kyllä hienoa voittaa jokin sarjan aito rooliasu, eikös?
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
A J Pennin kirjoittama novelli A New Tomorrow on saanut niin hyvän vastaanoton, että virallinen taho vahvisti nyt novellien saavan jatkoa ja seuraava novelli julkaistaan vielä tämän vuoden aikana. A J Penn toimii tämän seuraavankin novellin kirjoittajana. Myös Raymond Thompson on väläytellyt ideaa kirjoittaa esiosa sarjalle, eli luoda novelli, jonka tapahtumat sijoittuisivat aikaan ennen sarjan ensimmäistä jaksoa! Ray ja Harry Duffin ideoivat myös yhdessä joitakin novelleja, joten hyvällä tuurilla tämän vuoden aikana voidaan julkaista vielä 2-3 uutta novellia!
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
Fanfiction-osiosta löytyy uusia tarinoita, sillä järjestimme foorumilla haasteen, jonka aiheena oli rakkaustarina. Kaikkien osallistuneiden tarinat on lisätty sivustolle ja ne voi käydä lukemassa täältä.
Virallinen taho on vihdoin ladannut YouTubeen Klaanin ensimmäisen kauden toisen ajkson englanniksi. Jaksoja on tulossa vielä lisää, mutta valitettavasti virallinen tho ei voi jokaista jaksoa ladata, koska tämä aiheuttaisi ongelmia DVD-boxeja myyvien tahojen ja myös eri tv-kanavien suunnalta. Upotin jakson myös tähän alle.
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
Nappasin Klaani dvd:ltä satoja kuvia vuoden 2003 kiertueelta galleriaan! Lisäsin myös Michael Wesley-Smithin (Jack) vanhan fanichatin sivuille.
Olen tehnyt galleriaan uuden ulkoasun. Lisäksi voin ilokseni ilmoittaa, että pystymme jälleen päivittämäään galleriaa! Kuvien lisäyksessä oli pidemmän aikaa ongelmia, mutta nyt nekin on korjattu ja voimme jälleen lisätä uusia kuvia galleriaamme! Pari uutta kuvaa onkin lisätty.
Vanhoja päivityksiä on siirretty arkistoon ja sieltä löytyvät nyt kaikki viime vuoden uutiset.
Katharine on suomentanut monta fanichattia: Michael Wesley-Smithin (Jack) vanha chat, Meryl Cassien (Ebony) vanha chat ja vielä toinen Meryl Cassien vanha chat. Käykää ihmeessä lukemassa! Lisäksi Katharine on suomentanut Caleb Rossin (Lex) haastattelun.
Itse päivitin sarjasta Revelations kertoan sivun, jossa on nyt kuvaukset kaikista jaksoista, joissa Klaanin näyttelijöitä esiintyy. Katharinen toimesta myös parista muusta sarjasta löytyy nyt tietoa sivultamme: The Legend of William Tell ja Mercy Peak (nähty Suomessakin Ylellä nimellä Mercy Peakin lääkäriasema).
Päivitin myös sivuston yhteistyöläiset, joista poistelin yli puoli vuotta kuolleina olleita sivuja. Jos sivusi on vahingossa tai muuten aiheetta mielestäsi kadonnut affeista, ilmoita siitä ihmeessä ja korjaan asian! Lisäsin myös uusia yhteistyöläisiä. tervetuloa heille!
TTO eli The Tribe (Official) juhli lauantaina sitä, että on ollut pystyssä vuoden. Sen kunniaksia rvottiin mm. Valvojan rooliasu, jonka voitti Sabine Kivits. Myös muita pienempiä arvontoja järjestettiin ja niissä palkintona oli cd, kirja tai DVD. Voittaja sai itse valita palkintonsa vaihtoehtojen joukosta.
Raymond Thompson ja A J Penn chattasivat sivustolla fanien kanssa n. 1,5h ja heille esitettiin monia mielenkiintoisia kysymyksiä! Huomionarvoista on ainakin se, että Klaaniin liittyvät novellit pyritään kääntämään mahdollisimman monille eri kielille (myos suomeksi!), mutta se on hidas prosessi. Myös elokuvaan liittyen kuultiin uutisia. Klaanimaailmaan sijoittuva elokuva on yleisön nähtävilä aikaisintaan vuonna 2014. Eli meillä on harmillisen pitkä odotusaika vielä. Mutta uskon, että se on sen arvoista!
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
Muistutus kaikille Klaanin faneille! Tänään illalla klo23 (Suomen aikaan) kannattaa olla facebookissa, koska The Tribe (Official) sivulle tulee vierailemaan Raymond Thompson ja A J Penn. He chattaavat fanien kanssa puoli tuntia ja siirtyvät sitten chattaamaan Klaanin viralliselle foorumille! Kysyjien kesken arvotaan jälleen puhelinsoitto!
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
The Tribe (Official) juhlii 1-vuotista taivaltaan ja sen kunnniaksi fanien kesken arvotaan Valvojan rooliasu! Arvontaan osallistuvat kaikki, jotka ovat ostaneet jotain Tribeworldin kautta. Arvonta suositetaan Suomen aikaan klo9 aamulla sunnuntaina. Sen jälkeen on luvassa vielä monia muita arvontoja ja pelejä, joissa faneilla on mahdollisuus voittaa palkintoja. Kannattaa olla paikalla!
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
Klaanin tekijät kiittelevät kaikista ihanista viesteistä ja kirjeistä joita saivat The Tribe Officialin 1-vuotissynttärien kunniaksi. Raymond Thompson ja A J Penn saapuvat facebookiin vastailemaan fanien kysymyksiin. Thetribe-foorumilla ja facebookissa on avattu keskustelu, jonne voit lähettää kysymyksesi ennen varsinaista chattia, jos et pääse silloin paikalle. Chat alkaa UudenSeelannin aikaa 10 aamulla ensi sunnuntaina, joka on suomenaikaa lauantaina klo 23. Ray ja AJ siirtyvät puolentoista tunnin päästä siitä Klaanin foorumille. Chat-tapahtumaa varten kehitetään kivoja pelejä, kilpailuja ja arvontoja . Myöhemmin näistä on luvassa tarkempaa tietoa. Silloin arvotaan myös joku onnekas, joka voittaa jonkun Klaanissa näkyneen rooliasun. Tämä on todella hieno ja jännittävä palkinto, varsinkin kun vielä ei tiedetä kenen asu tulee olemaan kyseessä!
Linkit: Klaanin virallinen foorumi, The Tribe (Official) Facebook
Lähde:The Tribe (Official) Facebook
Tom Hern (Ram) on mainostanut facebookissa lyhytelokuvaansa Lambs. Elokuvalle on oma sivu facebookissa täällä. Lambs on tyyliltään draama ja se kertoo Jimmy-nimisestä 14-vuotiaasta pojasta, joka myy huumeita ja menestyy huonosti koulussa. Lisäksi riesana on Jimmyn äidin miesystävä, joka hakkaa Jimmya. Jimmyn paras ystävä on lähtenyt Aucklandiin ja Jimm haluaa lähteä myös. Voiko hän kuitenkaa jättää pienempiä sisaruksiaan?
Lyhytelokuvan päärooleissa ovat Waka Rowlands, Dyanni Ross ja Shaden Tehuna. Tom on elokuvan tuottaja yhdessä Zelda Edwardsin kanssa. Elokuvan ohjaajana ja kirjoittajana on muuten Sam Kelly, joka nähdään Klaani sarjassa ekoklaanin Hawk-nimisenä jäsenenä.
Lähde: Tom Hern Official Facebook
Eilen 10. päivä tuli kuluneeksi vuosi täyteen siitä kun Klaani siirtyi virallisesti facebookiin. Tämä on luonnollisesti juhlan paikka. Harvinaislaatuisia Klaanituotteita myydään alennettuun jopa 50% hintaan. Mukana on termosmukia, naisten t-paitaa klaaniprintillä, klaanilippistä, harvinaislaatuisia cd-julkaisuja, erilaisia klaanijulisteita, hiirimattoa, sekä kaikkea muuta. Alennusmyyntiä jatkuu ainoastaan kolme päivää eli 13. tammikuuta asti! Kannattaa pitää kiirettä, sillä suuri osa näistä tavaroista on harvinaislaatuisia ja kun ne loppuvat niin niitä ei ole tulossa enää lisää.
Lähde:
Tribeworld kauppa
The Tribe (Official) Facebook
‘The Tribe: A New World’ ja ‘Keeping The Dream Alive’ kirjat voi nyt tilata e-muodossa Amazon Kindle palvelusta. Kirjat on siis luettavissa Kindlen laitteilla ja muilla laitteilla, joissa on Kindle-ohjelma kuten iPhone, iPad, iPod Touch, Android, Windows, Mac. Apple iBooks:in, Nook:in, Kobo:n ja muiden käyttäjille on myös hyviä uutisia. Kirjat aiotaan julkaista tulevaisuudessa myös näille laitteille sopivaan muotoon. Tämä on ensimmäinen kerta kun Klaanikirjoja julkaistaan digitaalisessa muodossa.
Lähde: The Tribe (Official) Facebook
Cloud 9 on koonnut viime vuoden tapahtumat yhteen. Katso lista tribeworldista. Listalta löytyy kakki pidetyt fanichatit ja tärkeimmät Klaaniin liittyvät uutiset viime vuodden osalta. Facebook-sivuhan aktivoitiin 10.1. ja 10.3. aktivoitui uudelleen virallinen sivusto Tribeworld. Viime vuoteen mahtui paljon hienoja hetkiä ja toivottavasti ensi vuoteen mahtuu paljon lisää!