JOULUKALENTERI

11. luukku

Jouluperinteet ovat eri maissa hieman erilaisia. Tähän luukkuun Zipzu on kerännyt tietoa brittien joulunvietosta. Uuden-Seelannin joulunviettoon liittyviä asioita löytyy tämän vuoden kalenterista luukusta 9, johon Jeanne on koonnut mm. herkullisen reseptin ja videoita. Myös viime vuoden joulukalenterista löytyy pari kokoamaani luukkua, joissa on tietoa joulusta Uudessa-Seelannissa (luukkuun 14 ja luukkuun 22). Koska Uusi-Seelanti on Brittiläisen Kansainyhteisön maa, on Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa paljon yhteisiä jouluperinteitä.

TIESITKÖ? Klaani on alkujaan tv-sarja, joka luotiin englantilais yleisölle, vaikka se kuvattiinkin Uudessa-Seelannissa. Muutaman Klaanin näyttelijät ovatkin sittemmin muuttaneet Britteihin asumaan, kuten esimerkiksi Matt Robinson (Slade).

Yleistä

Englannissa joulun vietolla on pitkät perinteet, sitä on juhlittu lähes siitä saakka kun kristinusko tuli maahan. Juhlinta oli entisaikaan hyvin erilaista, hoveissa järjestettiin tanssiaisia ja saatettiin käydä metsästämässä. 1400-luvulla lahjojen antaminen yleistyi, mutta se ei kuulunut jouluun vaan vuoden vaihtumiseen. Lahjat liitettiin jouluun vasta 1840-luvulla, kun kuningatar Viktoria avioitui saksalaisen prissi Albertin kanssa, joka toi saksalaisia joulunviettotapoja mukanaan Englantiin.

Joululahjat

Joululahjat saadaan englannissa vasta joulupäivänä ja jouluaatto onkin monelle aivan tavallinen työpäivä, kuten Uudessa-Seelannissakin. Joulupukki käy jakamassa lahjat yöllä sängyn päätyihin tai takan reunukselle. Joulupukki tulee taloon sisään savupiipun kautta.

Tapaninpäivä

Tapaninpäivä eli englantilaisille Boxing Day on vuoden vilkkain ostospäivä, koska ihmisillä on tapana käydä silloin alennusmyynneissä. Tapaninpäivän englanninkielinen nimi jountaa juurensa siitä, että muinoin pojat kerjäsivät rahaa savesta tehtyihin laatikkoihin Tapaninpäivänä ja kierroksensa tehtyään rikkoivat laatikot laskeakseen keräämänsä summan.

Jouluruoka

Brittien jouluateriaan kuuluu ranskalaiseen tapaan kalkkunaa. Sen lisäksi pyödästä löytyy usein karpalokastiketta, punaviinimarjahyytelöä, paistettuja perunoita ja vihanneksia. Myös kalaa, kanaa ja hanhea on usein tarjolla. Brittilaisen keittiön juoluklassikko on jouluvanukas eli Christmas pudding. Vanukkaan jouluinen maku tulee kuivatuista hedelmistä, mausteista ja pähkinöistä. Monella taloudella on oma puoliksi salainen resepti, jolla vanukasta valmistavat. Sen valmistus aloitetaan usein jo marraskuussa. Jälkiruokana voi olla lisäksi erilaisia kakkuja, suklaata ja jäätelöä. Myös joulutee kuuluu, tottakai, englantilaisten joulun viettoon. Jouluateria syödän yleensä joulupäivänä keskipäivän aikaan.

Christmas cracker eli bonbon on myös näkyvä osa brittien joulun viettoa. Cracker on kuin jättimäinen karamelli, joka on kääritty kauniiseen paperiin. Paperin sisällä on pahvinen kotelo, jonka sisällä taas on jokin pieni lelu, silkkipaperista tehty päähine tai paperilappu, johon on kirjoitettu runo, vitsi tai arvoitus. JOuluaterialla alkuruuan yhteydessä avataan aina crackereita. Kaksi ihmistä tarttuu "karkin" eri päistä ja vetää, jolloin "karkki" räsähtää kahteen osaan. Se, jollejää isompi pala paperia on voittaja, vaikkei voittaminen olekaan tässä se tärkein asia. Christmas crackerin voi askarrella itsekin vaikkapa hyödyntämällä vanhaa tyhjää wc-paperirullaa.


Lähteenä on käytetty Tunturisuden joulusivua.