VAPAA-AIKA

Klaani sarjan vapaa-ajanvietto

Maailma on kaaoksen vallassa ja ihmiset surun murtamia, mutta siitä huolimatta ihmiset yrittävät keksiä vapaa-ajalleen jotain mukavaa tekemistä. Vapaalla halutaan etenkin tavata muita ihmisiä erilaisten toimintojen yhteydessä. Selviytymistaistelun keskelläkin pyritään pitämään hieman hauskaa.

Casino ja uhkapelit

Sirkus klaanin omistama casino sekä muut casinot vetävät puoleensa etenkin sellaisia ihmisiä, jotka pitävät uhkapeleistä ja samalla muiden ihmisten tapaamisesta. Casino on myös helppo paikka juonitella ja huijata, jos siihen on taipuvainen. Uhkapelaamaan menevän on varauduttava siihen, että hän saattaa menettää kaiken omaisuutensa pelatessaan. Casino on silti koukuttava paikka, jonne mennään yhä uudestaan ja uudestaan, jos siellä on kerran käynyt. Pelipanoksia jopa varastetaan muilta ihmisiltä, jotta päästään pelaamaan. Erilaisia pelejä voi toki pelata myös kotona.

Bileet

Ostarin rotat pitävät kotibileiden sekä syntymäpäiväjuhlien ja häiden järjestämisestä. He juhlivat mielellään saavutuksiaan ja yhdessä oloaan. Bileissä syödään hyvin, kuunnellaan musiikkia, tanssitaan ja kilpaillaan. Niissä luodaan (tai rikotaan) suhteita. Bileissä pidetään hauskaa ja nautitaan tunnelmasta. Bileitä voi järjestää sekä oman klaanin kesken että muiden klaanien kanssa.

Maalisota

Ota maalia ja heitä sitä kaverin päälle! Maalisotaa! Tämä on mahtava tapa purkaa stressiä ja pitää hauskaa! Ainoa haitta on se, että vaatteet ja meikit saattavat mennä uusiksi.

Rottakilpailu

Pyydystä itsellesi rotta ja opeta se juoksemaan niin vikkelästi, että se voittaa kaikki muut rotat kilpailussa! Cloe voittaa KC:n ideasta järjestetyt kilpailut maatilalta löydetyn rotan avulla.

Alkoholi

Maatilalla valmistetaan alkoholia, jota Ostarin rotat klaanin pojat kävivät ainakin kerran hakemassa, sillä he juhlivat Lexin polttareita. Lexille alkoholista muodostuu myöhemmin ongelma. Hän yrittää päästä riippuvuudestaan eroon Alicen avulla, mutta se ei ole helppoa. Alkoholia löytyy maatilan lisäksi myös kaupungista. Siitä nauttivat etenkin Demon Dogs klaanin jäsenet, tietenkin humalaan asti.

Saluuna

Saluuna sijaitsee Vapaus nimisessä kylässä. Sen omistajana toimii Ruby. Hän majoittaa välillä yläkerran huoneisiin ihmisiä ja pitää siten tavallaan hotellia. Saluunassa huvitellaan alkoholia nauttimalla, pelejä pelaamalla ja muiden ihmisten kanssa keskustelemalla.

Leikkiminen

Nuorimmat lapset viettävät vapaa-aikaansa leikkien. He ovat muun muassa piilosilla, leikkivät pallolla ja laskevat liukumäkeä. Uhkarohkeimmat heistä uskaltautuvat ulos juoksentelemaan.

Lemmikit

Ostarin rottien nuorimmat lapset hoitavat eri aikoina vasikkaa, koiria, lammasta, sikaa ja kanoja. He eivät halua, että heidän lemmikkinsä joutuvat syödyiksi, ja pitävät niistä hyvää huolta. Epävakaassa maailmassa eläimistä huolehtiminen on erityisen vaikeaa. Esimerkiksi Bob-koira kuolee myrkkyyn. Lemmikeistä on seuraa ja ne tuovat lohtua.

Musiikki

Musiikin kuuntelu ja soittaminen rentouttavat. Sasha tuo ostarille innostuksen musiikkiin, jota voi tuottaa jopa kampaan puhaltamalla. Tai-San osoittaa osaavansa soittaa ainakin huuliharppua. Hurjat klaanin rantajuhlissa harrastetaan rumpujen soittoa.

Teatteri

Kaupungin ulkopuolella esitetään nukketeatteria, jota mennään joukolla katsomaan. Näytelmän aiheena on vallitsevat tapahtumat, kuten Valitut klaanin tuleminen kaupunkiin. Ostarilla teatterista saadaan nauttia, kun Sasha viihdyttää klaanin lapsia vihannesten avulla kerrotulla tarinalla.

Pukeutuminen ja meikkaaminen

Ulkoinen olemus on erityisen tärkeä Klaani sarjan maailmassa. Etenkin Ostarin rotat klaanin Zandra keskittyy vapaa-ajallaan pukeutumisensa, kampaustensa ja meikkiensä suunnitteluun. Hän on toivonut voivansa olla malli. Myös klaanin nuorimmat lapset Patsy ja Cloe ovat kiinnostuneet pukuleikeistä. Trudylla on tapana kammata tyttöjen hiuksia, tehdä heille kampauksia ja valita sopivia pukuja. Poikia kiinnostaa etenkin hiusten värjääminen.

Liikunta

Liikunta auttaa pysymään terveenä ja hyvässä kunnossa. Ebony harrastaa uima-altaassa uimista. Salene rakastaa KC:n hevosella ratsastamista. Tai-San pitää taistelulajeista. Liikuntaa saa myös sarkastisesti sanottuna juoksemalla vihamielisiä klaaneja pakoon.

Tanssiminen

Tanssia voi harrastaa juhlissa, yksin kotona ja tanssikilpailuissa. Tanssiminen on luovaa ja liikunnallista. Siitä saa mielen rauhaa ja se on sosiaalinen tapahtuma.

Rannalla lepääminen

Kaupungin hulinasta voi mennä rannalle lepäämään ja leikkimään. Ranta on hyvä ja rauhallinen paikka myös kahdelle rakastavaiselle, kuten Amberille ja Sashalle. Merta katsellessa voi unohtaa kaikki surut ja murheet.

Virtuaalimaailma

Teknot klaani tuo kaupunkilaisille uuden ajanvietteen: virtuaalimaailman. Sinne pääsee laittamalla kypärän päähän ja ajattelemalla jotain ihanaa. Moni jää maailmaan ja sen peleihin koukkuun. Osan ajan- ja paikantajukin jopa järkkyvät. He eivät välttämättä enää halua poistua virtuaalimaailmasta edes syömään tai peseytymään. Esimerkiksi Pride luulee olevansa oikeasti lintu ja ajattelee hypätä katolta lentoon, kun haaveilee asiasta virtuaalimaailmassa. Teknot keksivät laittaa ihmiset työskentelemään voimalaitoksella, jonka vastineeksi he saavat käyttää virtuaalimaailmaa.

Seurusteleminen

Klaanissa saadaan ihmissuhteisiin kulumaan valtavasti vapaa-aikaa: seurustellaan, erotaan, itketään sydänsuruja ja halataan ystävinä. Joukkoon mahtuu myös useita kolmiodraamoja.

Työskenteleminen

Työ ja vapaa-aika eivät yleensä eroa toisistaan, kun yritetään selviytyä. Joidenkin klaanien jäsenten elämä vaikuttaa olevan samanlaista päivästä toiseen. Ostarin rotat klaanissa vapaa-aikaa on vietetty ainakin ostaria vartioidessa, tietokonetta tutkiessa, kaupunkilaisten ja kaupungin tulevaisuutta suunnitellessa, klaanien johtajien kokouksia pitäessä, viruksen vastalääkettä valmistaessa, maatilan töitä tehdessä, lapsia hoitaessa, ruokaa hankkiessa ja valmistaessa sekä siivotessa.