KLAANI KIERTUE

Klaani sarjan näyttelijät kiertueella

Tribe Summer Tour 2003

Klaani sarjan näyttelijät olivat kiertueella kesällä 2003. He ovat pitäneet kokemuksistaan päiväkirjaa, joka on julkaistu englanniksi Tribeworld sivuilla. Tälle sivulle on tehty siitä vapaamuotoinen kooste suomeksi. Mukana matkalla olivat Beth Allen (Amber) Caleb Ross ja Meryl Cassie (Ebony). Englannin osiossa oli mukana myös Matt Robinson (Slade) ja Amerikassa Tom Hern (Ram) ja Michael Wesley-Smith (Jack). He mainostivat Klaani sarjaa, jakoivat nimikirjoituksia ja fanituotteita sekä osallistuivat haastatteluihin ja kuvauksiin Espanjassa, Saksassa, Englannissa ja Amerikassa.

Sunnuntai 17.8.2003

Laukut on pakattu ja perheille jätetty surulliset hyvästit. Menimme sitten lentokentälle. Meryl, Caleb, Saranne ja Emily lensivät Wellingtonista ja saapuivat Aucklandiin tapaamaan Bethiä. Lepäsimme hetken ennen yksitoista tuntia kestävää lentoa Singaporeen. Nauroimme paljon, kun jaoimme kuulumisia siitä, mitä kukakin oli tehnyt viime kuukausien aikana. Katsoimme elokuvia koko lennon ajan, koska kukaan ei ollut väsynyt. Meillä oli paljon hyviä elokuvia, mutta meidän piti muistaa säästää osa seuraavalle lennolle. Saavuimme Singaporeen ja shoppailimme. Virkistäydyimme ja menimme takaisin lentokoneeseen kahdentoista tunnin lennolle Frankfurtiin. Olimme uupuneita ja nukuimme suurimman osan matkasta. Saavuimme perille hieman myöhässä. Kulkeminen jatkolennolle Madridiin oli aivan hullua. Porteilla meille kerrottiin, että kone melkein lähti ilman meitä. Pääsimme lennolle, jossa ruoka oli hyvää: ranskalaista leipää, hedelmiä ja kahvia. Kahden tunnin kuluttua laskeuduimme Madridiin. Olimme kaikki innoissamme, sillä kukaan meistä ei ollut käynyt Madridissa. Sää oli kuuma ja aurinkoinen. Menimme hotelliin odotettuamme aika kauan laukkujamme. Hotelli oli keskellä kaupunkia ja mukava. Virkistäydyimme ja menimme lasilliselle. Sitten päätimme mennä kaupungille. Menimme syömään ja juomaan paljon vettä. Kävimme nopeasti läpi seuraavien päivien ohjelman ja opettelimme espanjaa. Emme ole kovin huonoja siinä! Sitten menimme takaisin hotellille. Kävimme nopeasti läpi seuraavan päivän ohjelman ja menimme hyvin ansaituille unille.

Maanantai 18.8.2003

Vau! Herätä nyt Espanjassa! Katsoimme ulos suureen kaupunkiin, kun se heräili hitaasti ja auringonpaiste kimalsi rakennusten ylle niin kauas kuin silmä kantoi. Menimme aamiaiselle. Se oli todella hyvää! Aamiaisella oli jokaista ruokalajia, mitä vain voi kuvitella ja vielä enemmän. Upeita pasteijoita ja tuoreita hedelmiä. Söimme oman osuutemme kaikesta. Beth on hulluna meloniin ja Caleb joi kahvia kahvin perään. Otimme muutaman taksin ja menimme Telecinco studiolle Madridissa. Näimme osan kauniista kaupungista matkalla. Yritimme bongata Beckhamia, mutta emme nähneet häntä missään! Meitä tervehdittiin espanjaksi studiolla sekä saimme paljon suukkoja. Vaihdoimme rooliasut yllemme. Se tuntui hieman oudolta, koska emme olleet pitäneet niitä moneen kuukauteen. Sitten meidät meikattiin ensimmäisen tuotantokauden meikkeihin. Meistä tuntui kuin olisimme matkustaneet ajassa taaksepäin! Lontoon toimiston Clarissa oli meidän mukanamme, mistä me olimme iloisia. Hän on puoliksi espanjalainen, joten hän puhui meidän puolestamme. Me osaamme sanoa lauseen tai pari, mutta espanjalaiset puhuvat niin nopeasti, että on vaikeaa pysyä mukana siinä, mitä he sanovat. Seuraavaksi meidät valokuvattiin. Oikeastaan koko aamu oli pelkkää kuvausta kuvausten perään. Meidän piti tehdä useita hassuja poseerauksia kuten hyppimistä ilmaan ja kielten näyttämistä. Useiden tuntien päästä meillä oli lehdistötilaisuus. Meiltä kysyttiin kaikenlaista sarjaan liittyen. Clarissa oli onneksi mukana kääntämässä kysymykset meille. Sitten tuli lounastauko ja upeita ruokia! Kuinka espanjalaiset voivat pysyä niin laihoina, kun heillä on niin paljon hyvää ruokaa? Me kaikki söimme pastaa ja hedelmiä tai kalaa (jossa oli liikaa ruotoja, mutta se tarkoitti vain sitä, että meille jäi hyvin tilaa jälkiruualle). Beth söi taas melonia! Söimme perinteistä espanjalaista jälkiruokaa. Se oli liian hyvää. Me emme voineet lakata syömästä sitä! Olimme väsyneitä aterian jälkeen. Meillä oli kuitenkin vielä töitä, joten me menimme ulos kuvauksiin. Meistä oli mukavaa päästä ulos auringonpaisteeseen. Meillä oli hauskaa yrittää lausua espanjankielisiä lauseita kameran edessä. Juontaja oli pukeutunut Klaani tyyliin ja näytti aika upealta. Espanjalaiset eivät ole kokeneet Klaani sarjan tyylistä sarjaa koskaan aiemmin, joten monet ihmiset saapuivat katsomaan, mitä me teemme ja miksi me olemme pukeutuneet nahkaan niin kuumana päivänä! Sitten menimme takaisin sisälle taas uusiin kuvauksiin. Tällä kertaa meillä oli henkilökohtaisia haastatteluja. Päivän lopuksi meidän piti pukeutua tonttulakkeihin ja olla jouluvalojen ympäröiminä. Mikä hullu tapa ansaita elantonsa! Suukottelimme sitten hyvästiksi ja menimme hotellille. Ulkona oli edelleen valoisaa ja 32 astetta lämmintä, vaikka kello oli jo kahdeksan illalla. Meidän sisäinen kellomme ei oikein pysynyt mukana tilanteessa. Meryl, Saranne ja Emily jäivät viettämään laiskaa iltaa, mutta Caleb meni katsomaan flamenco tanssia paikalliseen turistiravintolaan. Seuraavaksi päiväksi oli suunniteltu kiireinen ohjelma ja odotimme sitä innolla. Meidät toivotettiin tervetulleeksi tänään. Sitä paitsi me pidimme suukoista! Nähdään huomenna!

Tiistai 19.8.2003

Menimme Telecinco Studios rakennukseen kello yhdeksän aamulla. Jokainen oli hitaasti toipunut lennoista. Olimme kaikki virkistäytyneitä, kunnes kävelimme ulos 30 asteen helteeseen. Vaihdoimme rooliasut yllemme ja saimme ensimmäisen tuotantokauden meikit kasvoillemme. Menimme suureen osaan Studio Picassoa. Siellä oli valkoinen lavastus. Meitä pyydettiin opettelemaan vielä pari espanjalaista lausetta kuten Klaani ja Maailma kuuluu meille. Aamu oli todella kiireinen, mutta myös todella hauska. Me saimme lopettaa työt vasta lounasaikaan, mikä on Espanjassa vasta kello kaksi iltapäivällä. Halusimme nähdä vielä hieman lisää Madridista, kun meillä oli tilaisuus. Menimme takaisin hotelliin ja söimme lounasta hotellin ravintolassa. Jokainen meistä maistoi toistensa ruokia. Kaikki oli herkullista. Päätimme mennä kaupunkikiertueelle linja-autolla ja lähdimme asemalle. Kiertue kesti noin puolitoistatuntia. Kaupunki oli kaunis upeine arkkitehtuureineen ja kadun varrella olevine puineen. Lämpötila oli nyt jo 40 asteessa. Menimme mukavalle suihkulähteelle, jonne saimme kastaa varpaamme. Söimme mehujäätä. Saimme tarpeeksemme kuumuudesta ja menimme takaisin ilmastoituihin hotellihuoneisiimme lepäämään muutamaksi tunniksi ennen illallista. Söimme illallisen Telecinco tiimin kanssa espanjalaisessa ravintolassa, joka tarjosi espanjalaisia ruokia. Espanjalaiset syövät yleensä kymmenen aikaan illalla tai myöhemmin, mutta me söimme noin puoli yhdeksältä. Kaikkien mielestä me olimme hulluja! Ravintola tiesi tulostamme ja tarjosi meille erikoisuuksiaan. He jopa avasivat ravintolan aikaisemmin meidän vuoksemme! Meillä oli mukava ilta mukavien ihmisten seurassa! Menimme takaisin hotelliin valmistautumaan seuraavaan aamuun, sillä meidän piti mennä kuudelta lähtevälle lennolle Munichiin. Meistä oli surullista jättää Espanja, sillä siellä oli todella hauskaa. Se oli mukava paikka vierailla. Me odotamme kuitenkin näkevämme ystävämme KIKA:ssa.

Keskiviikko 20.8.2003

Kuinka aikaisin meidän piti herätä? Liian aikaisin! Meillä oli upea illallinen edellisenä iltana Telecinco tiimin kanssa. Söimme espanjalaisia ruokia kuten kinkkua, lammasta ja sikaa. Illallinen päättyi noin kello yksitoista yöllä. Kävelimme takaisin hotellille ja nukahdimme heti. Herätyskello vaikutti soivan vasta muutaman minuutin kuluttua kello viideltä aamulla. Menimme aulaan kirjautuaksemme ulos hotellista. Istuimme taksiin ja kuljimme hiljaisten katujen läpi. Joimme lentokentällä ilmaista kahvia saadaksemme päivän alkuun. Sitten sanoimme adios Espanjalle ja istuimme lentokoneeseen matkalle Munichiin Saksaan. Söimme mukavan aamiaisen lentokoneessa kuten tuoreita hedelmiä. Nukuimme tunnin päiväunet ennen kuin saavuimme perille. Menimme suoraan taksiin ja ajoimme vilkkaan liikenteen läpi kuvauksiin studiolle. Oli mukava huomata, että sää oli viileämpi kuin Espanjassa, joten emme olleet liian hikisiä! Meillä oli hienot kuvaukset Bravo lehden kuvaajan kanssa. Meistä otettiin henkilökohtaiset kuvat sekä ryhmäkuvia. Michael kuvaaja sai meidät näyttämään hienoilta! Logo ZDF kuvasi meitä noin tunnin ajan. He olivat mukavia. He kertoivat, että lopputulos näytetään illalla televisiosta. Olimme iloisia, kun meillä oli lounastauko. Meillä oli hauskaa, mutta meitä alkoi väsyttää. Emily, Clarissa ja Christine menivät paikalliseen takeaway paikkaan. Istuimme auringossa ja nautimme tauosta hyvän ruuan parissa. Sitten oli vuorossa lisää kuvauksia. Tällä kertaa ne otettiin mustaa taustaa vasten. Myöhemmin menimme ulos ottamaan ryhmäkuvia. Palasimme studiolle vaihtamaan omat vaatteet yllemme. Saimme nähdä Michaelin kirjan julkisuuden henkilöistä, jotka olivat olleet studiolla: Beyonce, Ronan Keating, Geri Halliwell, Lil' Bow Wow sekä monia muita. Kirjassa oli muutama kuva meistäkin, kun olimme paikalla kolme vuotta sitten! Emmekö olleetkin suloisia silloin?! Menimme taksiin ja ajoimme ruuhkan läpi rautatieasemalle. Matkustimme Erfurtiin. Meitä ei haitannut, vaikka matka oli pitkä, sillä saimme nukkua ja nähdä upeita maalaismaisemia. Asiaa auttoi myös se, että saimme matkustaa ensimmäisessä luokassa! Jouduimme vaihtamaan junaa matkatavaroidemme kanssa muutaman tunnin kuluttua. Olimme hauska näky: viisi Kiwi tähteä painavine matkalaukkuineen. Saavuimme viimein Erfurtiin kello puoli kaksitoista yöllä. Menimme hotelliin ja suoraan nukkumaan. Meillä oli taas aikainen herätys KIKA tiimin kanssa. Odotimme innolla heidän tapaamistaan taas.

Torstai 21.8.2003

Matkustimme eilen junassa, kuten olemme kertoneet. Penkit eivät olleet yhtä mukavat kuin olisimme toivoneet. Tarjoiluvaunun täti oli myös aika ilkeä. Sitten meidän piti vaihtaa junaa keskellä ei mitään puoli yhdeltätoista illalla ja kantaa viisitoista matkalaukkua! Onneksi käytössä oli hissejä. Juna oli kuitenkin 20 minuuttia myöhässä ja jouduimme juoksemaan! Muut matkustajat eivät olleet iloisia! Tunnin päästä saavuimme Erfurtiin ja jouduimme kantamaan matkalaukut alakertaan ja aulan läpi ennen kuin löysimme kuljettajan. Kuka väitti, että showbisnes olisi täynnä glamouria?! Heräsimme aikaisin aamulla ja ajoimme studiolle Erfurtin ulkopuolelle kuvataksemme KIKA:n kanssa. Tiimi on sama, joka aina kuvaa meitä, joten meistä tuntui kuin olisimme tavanneet vanhoja ystäviä. Paikka oli hieno kuvauksille, sillä se entinen tehdas ja hyvin klaanimainen. Menimme lounaalle katukahvilaan. Meillä oli hauskaa, koska englanninkielisessä ruokalistassa oli huvittavia käännöksiä. Eräs fani huomasi meidät ja pyysi kuvaa. Hän oli todella mukava. Sitten tarjoilija pyysi meiltä nimikirjoitusta vierailijoiden kirjaan. Menimme takaisin studiolle kuvataksemme lisää. Sen jälkeen palasimme takaisin Erfurtiin. Teimme taas yhden kuvauksen ja haastattelun vanhan ystävämme YAM:n Markin kanssa. Lopetimme työt seitsemältä illalla ja veimme Merylin ja Calebin hotellille ennen kuin loput meistä menivät paikallisiin kauppoihin ostamaan meikkejä, shampoota ja saksalaista suklaata. Vaihdoimme vaatteita hotellilla ja menimme illalliselle KIKA:n Barbaran ja Sebastienin kanssa. He veivät meidät upeaan italialaiseen ravintolaan. Istuimme ulkona ja kuuntelimme musiikkia. Saimme muusikot soittamaan paljon onnea vaan Clarissalle, joka oli saapunut mukaamme Lontoon toimistosta. Hän oli sekä tyytyväinen että nolostunut! Menimme takaisin hotellille vanhanaikaisten katujen läpi ja nukkumaan levätäksemme seuraavan päivän esiintymistä varten.

Perjantai 22.8.2003

Oli mukavaa saada hieman unta aamulla ennen kuin menimme aamiaiselle. Tapasimme vanhan ystävämme Marcin YAM! lehdestä. Meillä oli hauskaa hänen kanssaan. Annoimme hänelle suuret halaukset hyvästiksi. Menimme sitten KIKA studiolle. Pääsimme vihreisiin huoneisiin keskustelemaan KIKA Time tiimin kanssa tulevasta live esiintymisestä. Saimme tavata Anja nimisen fanin. Hän oli 14-vuotias ja todella sairas. Hänen toiveenaan oli tavata Klaani sarjan näyttelijät. Tiesimme, että toiveet käyvät joskus toteen, joten olimme iloisia, että voimme auttaa Anjaa hänen toiveensa kanssa. Meillä oli mukava keskustelu hänen kanssaan tulkin avulla. Otimme muutamia kuvia yhdessä. Anja tuli lounaalle kanssamme ja keskustelimme lemmikkieläimistä ja kodeistamme. Meistä oli omituista syödä lounasta, kun fanit katselivat meitä ulkona. Halusimme mennä ulos ja tavata heitä, mutta meillä oli tiukka aikataulu. Meidän piti mennä vaihtamaan vaatteita ja meikkaamaan heti, kun olimme syöneet. Sitten me menimme studiolle ja vastasimme moniin kysymyksiin Kikania ohjelmassa, josta me aina pidämme. Kaikki oli nopeasti ohi. Menimme live chattiin KIKA:n internetsivuille. Meillä oli webkamerat. Meillä oli hauskaa vastata hyviin kysymyksiin. Menimme takaisin alakertaan vaihtamaan vaatteita. Sitten meillä oli hetki aikaa fanien kanssa. Meille annettiin monia upeita lahjoja. Meistä oli mukavaa nähdä monia tuttuja kasvoja. Meidän oli liian pian aika mennä taksiin ja rautatieasemalle. Matkustimme kohti Frankfurtia. Me nauroimme junassa ja olimme koko matkan hassuja. Saavuimme Frankfurtiin ja vaihdoimme toiseen junaan seitsemässä minuutissa. Selvisimme tilanteesta kolmen avustajan ja hullun kävelyn avulla. Meitä katsottiin aika oudosti. Meistä oli hienoa saada selville, että hotelli oli perillä kävelymatkan päässä. Menimme nukkumaan tietoisina siitä, että herätyskello alkaisi soimaan viiden tunnin päästä. Menemme huomenna Englantiin!

Lauantai 23.8.2003

Meistä tuntui siltä kuin emme olisi nukkuneet ollenkaan, mutta meidän oli pakko kömpiä sängystä ylös ja kirjautua lennolle. Tervehdimme sumein silmin lentokentällä olleita faneja! Toivottavasti emme näyttäneet niin pahalta! Saimme nukuttua muutaman tunnin lentokoneessa ennen kuin laskeuduimme Heathrown lentokentälle. Jouduimme odottamaan matkatavaroitamme ikuisuuden. Ajoimme kaupunkiin aamiaiselle, minkä jälkeen menimme Hippodromelle. Kuljimme takaovesta tapaamaan David Longmania Cloud 9:n International Brand Manager toimistosta. Hän ja Hannah Butler olivat järjestäneet aikataulun ja pitivät huolta, että menimme pukuhuoneisiin. Istuimme sohvalle, minkä jälkeen Matt tuli yhtäkkiä sisään ovesta! Emme olleet nähneet häntä moneen kuukauteen, joten halasimme häntä paljon. Pukeuduimme ja meikkasimme, minkä jälkeen menimme alkakertaan tapaamaan yleisöä. Upea tunne! Olimme todella innoissamme. Kuulimme yleisön kirkuvan. Tilanne oli jotain, mitä emme koskaan tule unohtamaan. Päivä oli fantastinen: tapasimme monia faneja ja tuttuja kasvoja kuten CK, Rhiannon, Rhyss, Sophie, Regan, Michaela, Laura, Calissa, Shabbs, Carly, Keana ja Sara. Meistä oli yllättävää nähdä, kuinka moni oli pukeutunut klaanimaisesti. Meillä oli hankalaa valita 21 fania astumaan kanssamme lavalle. Olimme vaikuttuneita Spiderin Ebony asusta. Meidän mielestämme lavasteet olivat upeat. Saimme katsoa uusimman Klaani sarjan jakson ja edellisen vuoden kiertuekoosteen valkokankaalta. Fanit kirkuivat aina, kun he näkivät jotain, mistä he pitivät. Tunnelma oli sähköinen. Matt meni pianon taakse ja esitti kolme kappaletta yleisön edessä. Hänellä on upea ääni. Meryl esitti kaksi kappaletta Abe Messiah levyltä. Hän sai yleisön omakseen. Meistä oli hauskaa nähdä, kuinka kaikenikäiset fanit lauloivat mukana. Saimme levätä hetken ja katsoa Youth Create tiimin esityksen, joka pohjautui Klaani sarjaan. He tekivät upeaa työtä. Olemme innostuneita Tribe Communitysta, joka esitellään pian Englannin kouluissa. Kuuntelimme UNICEFin Heatherin puheen ja saimme tietää, että tapaamisesta oli kerätty useita tuhansia puntia. Tilaisuudessa myytiin arpalippuja, joilla voitti upeita palkintoja. Nimikirjoitustenjaon jälkeen meidän piti valita päivän fani, mutta meistä oli todella vaikea päättää, joten valitsimme yhden pojan ja tytön. He voittivat naamarit. Meistä oli ällistyttävää, että osa faneista oli matkustanut niin kaukaa kuin Irlannista ja Hollannista tavatakseen meidät! Faneja oli myös Saksasta, Tanskasta ja Ranskasta. Päivä oli upea: hauskaa ja paljon tukijoita. Haluaisimme järjestää uusia tapaamisia tulevaisuudessa. Palasimme takaisin hotellille ja vaihdoimme nopeasti vaatteita. Menimme illalliselle Pizza Expressiin kilpailun voittajien ja heidän perheidensä kanssa. Saranne keskusteli Johnny Deppistä erään äidin kanssa koko illan! Menimme takaisin hotellille juomaan teetä ja rentoutumaan upean päivän jälkeen. Kiitos kaikille, jotka pääsivät tapaamiseen ja jotka järjestivät sen.

Sunnuntai 24.8.2003

Saimme nukkua tänä aamuna! Saimme pestyä pyykkimme, halleluja. Matkalaukkumme alkoivat jo haista. Ajoimme Cambridgeen aamiaisen jälkeen. Lauloimme ja kuuntelimme musiikkia Coldplaysta Beyonceen koko matkan. Osallistuimme hyväntekeväisyys krikettiotteluun. Perillä oleva alue oli todella suuri! Istuimme huovalle ja söimme voileipiä. Mr.Rossy näytti upealta valkoisessa asussaan. Saimme hyvän rusketuksen auringossa ja kuuntelimme Mattin juoruja, kun hurrasimme Calebille. Eräs ammattilaispelaaja keskusteli kanssamme, koska hän oli viettänyt joskus aikaa Uudessa-Seelannissa. Saimme selville, että hän oli tavannut Merylin äidin ja Meganin kaupassa Wellingtonissa. Hän toimi mallina ja näytteli poliisia Atlantis High sarjassa. Maailma on todellakin pieni! Upea päivä kauniissa auringonpaisteessa ja mukavassa seurassa. Kaikki meni vielä hyvään tarkoitukseen (ABC lapsille Brasiliaan). Calebin joukkue voitti ottelun. Mr.Rossy parka satutti itsensä ja annoimme hänelle kaiken sympatiamme. Matkustimme takaisin Lontooseen ja pysähdyimme matkan varrella illalliselle. Caleb söi pihvin ja Guiness piiraan, mitä hän rakastaa. Hän olisi voinut syödä toisenkin! Hän käski meidän kaikkien kokeilla annosta. Pääsimme lopulta keskiyöllä hotellille ja menimme mukaviin vuoteisiimme nukkumaan. Pidämme seuraavan päivän vapaata, jotta voimme järjestäytyä Atlantan matkallemme. Odotamme innolla Dragon Con tapahtumaa. Olemme kuulleet, että Klaani faneja on tulossa sinne Englannista ja Euroopasta asti!

Maanantai 25.8.2003

Nukuimme hyvin ansaitut yöunet. Useimmat meistä eivät heränneet kuin vasta kymmeneltä. Mukavaa! Jokaisella oli eri suunnitelmat tälle päivälle, koska se oli meidän vapaapäivämme. Calebilla oli tapaaminen veljiensä ja muun perheensä kanssa. Osa heistä asuu Englannissa. Tapasimme heidät hotellilla ennen kuin Meryl, Beth, Matt, Saranne ja Emily menivät Oxford Circukselle shoppailemaan. Top Shop oli yksi suosikeistamme. Meryl osti itselleen useita vaatteita sekä joitain poikaystävälleen. Beth osti cd-levyn ja hiustuotteita. Matt osti Top Manin ja uudet farkut. Tapasimme Shabbsin kaupan ulkopuolella. Hän on tunnettu Klaani fani. Keskustelimme hänen kanssaan hetken aikaa suunnitelmistamme. Olimme aika väsyneitä kulkemisesta kaupoissa ja menimme lounaalle Garfunkelsiin. Päätimme mennä elokuviin, joten menimme takaisin hotellille ja jätimme sinne ostoksemme. Valitsimme elokuvaksi Pirates of the Caribbean, koska vain tytöt halusivat mennä elokuviin. Olemme kaikki hulluina Johnny Deppiin! Menimme takaisin hotellille ja jouduimme sanomaan surulliset hyvästit Mattille. Menemme Atlantaan seuraavana päivänä, mutta Matt jää Englantiin valmistautumaan kiertueelle. Menimme aikaisin nukkumaan, koska meillä on aikainen herätys. Me emme jaksa odottaa, että näemme Mikeyn ja Tomin!

Tiistai 26.8.2003

Nousimme aikaisin ja söimme nopean aamiaisen. Kukaan meistä ei voinut kovin hyvin, koska emme olleet nukkuneet kovin paljon edellisenä yönä, sillä tuntui kuin kaikki ihmiset ja koirat olisivat kulkeneet kaduilla meluamassa. Hotellin hälytin alkoi soida jossain vaiheessa yöllä, minkä jälkeen kuulimme kaikenlaisia ääniä ikkunan takaa! Menimme Heathrown lentokentälle ja lennolle Atlantaan Chicagon kautta. Jouduimme suuriin turvatarkastuksiin. Jouduimme tyhjentämään matkalaukkumme ja ottamaan kenkämme pois. Mielenkiintoista! Lento oli päiväsaikaan, joten emme nukkuneet kovin hyvin. Luimme ja kuuntelimme musiikkia. Olimme katsoneet kaikki elokuvamme edellisenä viikkona. Alueellamme oli ärsyttävä nainen, joka piti rasittavaa ääntä korteillaan. Meistä oli mukavaa viettää pari tuntia Chicagossa. Meidän piti mennä junalla terminaalista toiseen. Jouduimme taas turvatarkastukseen. Eräs nainen siellä oli luultavasti ilkeän ihminen, jonka olemme koskaan tavanneet. Se ei ollut kovin mukava tervetulotoivotus Amerikkaan! Pääsimme kuitenkin tarpeeksi nopeasti läpi ja menimme toiselle lennolle. Laskeuduimme pian Atlantaan. Tapasimme Bridgetin WAM!:sta sekä erään pojan hotellista ja Daynan, Tamin ja Yolandan. Joukko oli tehnyt meille lahjakorin: juomia ja vaikka mitä! Meistä tuntui, että olimme hemmoteltuja. Arvostimme lahjaa todella paljon! Menimme autolla kaupungin läpi hotellille. Kaupunki oli täynnä kirkkaita valoja. Hotelli oli valtava! Hisseissä tuntui kuin olisimme olleet huvipuistossa! Huoneista oli upeat näkymät. Päätimme jäädä huoneisiin, koska alkoi olla myöhä. Tilasimme illallista huoneisiin ja nukuimme hyvin, jotta olisimme hyvällä tuulella seuraavan päivän shoppailua varten.

Keskiviikko 27.8.2003

Mukavat vuoteet, upea näkymä ja ilmastointi! Mahtavaa. Saimme tuoretta paahtoleipää aamiaiseksi ja paljon hyvää kahvia. Tapasimme sen jälkeen Bridgetin WAM!:sta ja Tribe Track järjestäjän Daynan. Menimme katsomaan tilaa, jota käytetään tapaamiseen. Se oli mukava ja iso huone, joka näyttää aika erilaiselta, kun se on täynnä seuraavana päivänä. Meryl parka joutui jäämään vuoteeseen, sillä hän sai vatsavaivoja Emilylta ja Sarannelta. Loput meistä menivät taksilla Lennox Mall ostarille. Tulimme hieman hulluiksi kaupoissa. Siellä oli niin paljon valinnanvaraa. Kaikki oli paljon halvempaa kuin Uudessa-Seelannissa. Söimme lounasta ja hämmästelimme, kuinka paljon meillä oli valinnanvaraa. Kokeilimme jotain erilaista ja maistoimme toistemme ruokia. Kävelimme Targetin läpi ja vietimme tunnin shoppaillen. Jouduimme laittamaan ostoksemme viereiseen hissiin ja menemään itse toisella. Se hauskutti muita shoppailijoita! Ihmiset kommentoivat aksenttiamme kaikkialla. Heidän mielestään uusiseelantilaiset ovat mukavia. Olimme tietenkin samaa mieltä! Sitten menimme ruokakauppaan ja taksilla hotellille. Meryl voi paremmin päiväunien jälkeen ja juotuaan paljon vettä. Beth katsoi elokuvan huoneessaan ja Caleb tutki sähköpostejaan. Bridget ja Emily menivät lentokentälle tapaamaan Tomia ja Mikeyta. Loput meistä nauttivat huoneissaan myrskystä. Oikeastaan oli pelottavaa, kun myrsky lähestyi ja kuulosti kuin se olisi rikkonut koko hotellin. Tom ja Mikey saapuivat hotellille, jolloin halasimme heitä paljon. Meistä oli mukavaa tavata heidät taas. He eivät näyttäneet kovin huonoilta, vaikka he olivat lentäneet Uudesta-Seelannista asti. Söimme kaikki illallista ennen kuin menimme takaisin huoneisiimme nukkumaan.

Torstai 28.8.2003

Nukuimme taas hyvin ja söimme terveellisen aamiaisen alakerrassa. Kyllä, vastustimme kiusausta syödä vohveleita, pannukakkuja ja ranskalaista paahtoleipää tänä aamuna! Tapasimme Daynan ja Tribe Track työntekijät. Kävimme aikataulun läpi ja menimme pieneen ostoskeskukseen. Päivä oli taas kuuma ja saimme jälkeen ukkosmyrskyn. Järjestimme tavaramme kiireessä. Söimme lounasta ja menimme paikalliseen ostoskeskukseen. Meryl, Beth ja Tom ostivat kenkiä, Emily osti housut ja paidan, Saranne hankki karkkeja lapsille ja Michael ei ostanut mitään! Caleb jäi hotelliin erään ystävänsä kanssa. Menimme takaisin hotellille ruuhkan seassa. Olimme onnellisia, kun viimein pääsimme hotelliin, sillä ukkonen alkoi tulla hulluksi ulkona. Vaihdoimme vaatteita kymmenessä minuutissa ja menimme alakertaan tapaamaan Bridgetiä, Glenniä ja Midgeä WAM:sta. Menimme taksilla New Orleans teemaravintolaan upealle illalliselle. Siellä oli meluisaa, joten keskusteleminen oli aika minimaalista, mutta meillä kaikilla oli hauskaa. Michael päätti syödä tulista kastiketta, jota oli pöydällä. Se aiheutti paljon naurua, katsokaa vaikka ennen ja jälkeen kuvia! Menimme takaisin hotelliin, sillä tapaaminen olisi seuraavana päivänä. Sen aloittaisi esiintyminen Good Morning Atlantassa. Tapasimme muutamia Klaani faneja. Meistä on mukavaa nähdä Klaani aiheisia pukuja. Menimme nopeilla hisseillä, joista edelleen nautimme, Sarannan ja Emilyn huoneeseen. Kävimme seuraavan päivän aikataulun läpi. Meidän pitää herätä aikaisin pukeutuaksemme ja meikataksemme itsemme. Sitten tarkistimme sähköpostit, soitimme kotiin ja menimme nukkumaan. Kaikki alkaa huomenna!

Perjantai 29.8.2003

Mikä päivä! Heräsimme aamunkoitteessa ja valmistauduimme Good Morning Atlantan kuvauksiin. Tapasimme mielenkiintoista väkeä mennessämme alakertaan: Darth Vadar, keijuja ja vaikka mitä. Kuvausten jälkeen meillä oli hetki vapaa-aikaa. Saranne ja Emily selvittivät fanituotepöytää WAM:n Philin ja Dragon Conin Jonathanin kanssa. WAM! haastatteli meitä keskipäivällä. Sitten menimme Hyattiin Tribe Fashion Showhun. Puvut olivat upeita. Meistä oli hienoa nähdä, että faneja oli tullut kaukaa kuten Lontoosta! Saranne ja Emily tuomaroivat Glennin kanssa. Heidän oli vaikea valita voittajaa. Tapasimme Hanging with The Tribe Sweepstakes voittajan ja hänen äitinsä. Meillä oli mukava keskustelu heidän kanssaan. Odotamme viettävämme heidän kanssaan enemmän aikaa viikonloppuna. Tapasimme upeita ihmisiä kirjoittajista animaatiotaiteilijoihin vihreässä huoneessa. Tapasimme hississä örkkejä Taru sormusten herrasta elokuvasta. Söimme lounasta, minkä jälkeen Tomilla oli henkilökohtainen Q&A haastattelu. Tapasimme toisemme aikaisin illalla mennäksemme Hyattiin avajaisiin, jossa näytettiin kymmenen minuuttia Klaani sarjan ensimmäistä jaksoa. Sitten menimme lavalle vilkuttamaan kaikille. Menimme takaisin hotellille jakamaan nimikirjoituksia ja vastaamaan Q&A kysymyksiin. Pääsimme huoneisiimme kymmeneltä illalla. Söimme ja menimme nukkumaan. Olimme niin väsyneitä, että emme jaksaneet juhlia. Odotamme huomista katuparaatia.

Lauantai 30.8.2003

Heräsimme aikaisin ja puimme roolivaatteet yllemme. Saimme meikit sumuisille silmilleme. Caleb, Tom ja Michael menivät juhlimaan edellisenä iltana. Caleb lainasi rumpua eräältä työntekijältä. Michaelilla on kuvia todisteena! Tapasimme kaikki alakerrassa ja ajoimme Street Paraden alkupisteelle. Mikä näky! Jonossa oli upeita ihmisiä upeissa asuissaan paraatia varten. Tribe Red Dragon oli valinnut rantateeman. Istuimme kattotuoleilla ja ammuimme toisiamme vesipyssyillä (tai oikeastaan vain Tom ja Michael). Saranne ja Emily kävelivät ja kuvasivat kaiken. Fanit seurasivat mukana pukeutuneina klaanimaisiin asuihin. Kaikki näyttivät upeilta. Paraatin jälkeen menimme keskustelupaneeliin puhumaan aikuiseksi kasvamisesta. Meistä oli mukavaa nähdä monia faneja paikalla. Söimme lounasta. Tom ja Mike menivät paikalliseen kauppaan ja ostivat armeijatyyliset paidat ja housut. Sitten menimme jakamaan nimikirjoituksia. Olimme yllättyneitä jonon pituudesta. Merylillä oli henkilökohtainen Q&A haastattelu. Hän pitää ihmisten kanssa puhumisesta. Monet hämmästyvät, kuinka Meryl ja Caleb eivät ollenkaan muistuta hahmojaan. Eräs nainen sanoi, että hän inhoaa heitä sarjassa, mutta rakastaa heitä todellisessa elämässä! He ottivat sen kohteliaisuutena. Saimme hieman vapaa-aikaa iltapäivällä. Sitten menimme taas uuteen nimikirjoitustilaisuuteen. Calebilla oli Q&A haastattelu, minkä jälkeen meillä oli Guest Banquet Hyattissa. Saimme mukavan illallisen, jonka tarjosi upea herrasmies. Hän kutsui naisia sanalla missy, mistä me pidimme. Raymon Thompson sai palkinnon. Herndog luki hänen puheensa kauniisti. Meistä oli mukavaa kuunnella puheita. Illallisen jälkeen menimme WAM VIP juhliin. Vietimme aikaa Tribe Track henkilökunnan ja fanien kanssa. Tribe Red Dragon antoi meille laukulliset tavaraa. Caleb, Mike, Herndog ja Beth jäivät juhliin, mutta Meryl, Saranne ja Emily menivät nukkumaan. Päivä oli pitkä. Meidän pitää olla pirteitä seuraavana päivänä. Yksi upea Dragon Con päivä ja vielä kaksi jäljellä. Huomenna on Masquerade Ball!

Sunnuntai 31.8.2003

Jälleen yksi aikainen aamu. Meitä haastateltiin yhdeksältä aamulla. Saimme lahjakorit, joissa oli Amerikan karkkeja. Meille kerrottiin, että olemme pakkomielteisiä ruuasta, koska mainostamme sitä kiertuepäiväkirjassamme, joten emme kerro, mitä koreissa tarkalleen ottaen on!! Tiedämme, että monet teistä haluavat tietää, mitä me syömme, ja hämmästyvät saadessaan tietää, että syömme samaa ruokaa kuin kaikki muutkin. Beth ja Tom ottivat osaa Family Feud peliohjelmaan. Se oli hauskaa. Ostarin rotat vastaan Teknot. Arvaa kuka voitti? Herndog ja hänen tiiminsä yleisöstä. Hyvä Teknot! Seuraavaksi meillä oli nimikirjoitusten jakoa. Saimme sanoa hyvästit faneille, jotka matkustavat tänään kotiin. Saimme ihania lahjoja. Meitä koskettaa ajatus, että ihmiset näkevät vaivaa ostamalla asioita. Kiitos kaikille. Michaelilla oli Q&A haastattelu. Hän puhui aika nopeasti, mutta suurin osa ihmisistä ymmärsi häntä. Jokainen nauroi, kun hän kertoi, että hänen talonsa alla asuu sinisiä pingviinejä. Meillä oli hetki aikaa ladataksemme akkujamme. Beth katsoi elokuvan, Meryl kuunteli musiikkia, Caleb oli kuntosalilla ja Mike ja Herndog nukkuivat. Bethillä oli Q&A haastattelu, mistä hän piti. Sitten meillä oli taas nimikirjoitusten jakoa. Osa faneista osti meille McDonalds ruokaa, kun Tom oli kertonut, että hän ja Mike pitävät pikaruuasta. Tom sai Big Mac hatun. Menimme Hyattiin WAM:n kilpailun voittajan Mary Colleenin haastateltavaksi. Sen jälkeen Clear Radio Network haastatteli suurinta osaa meistä sillä välin, kun Tom meni WAM:n haastatteluun. Näimme hotellin ulkopuolella pojan, joka oli pukeutunut Johnny Deppin asuun! Ajoimme häntä takaa pitkin katua! Saranne ja Emily osallistuivat Tribestyle paneeliin, mikä oli mielenkiintoinen. Yleisö näki teknonaamarin, moskiittojen naamarin, Salenen asun ja Valvojan vaatteet. Valvojan vyötärö on todella kapea! Meryl ja Tom menivät harjoituksiin iltaa varten. Muut menivät rentoutumaan. Sitten menimme Convention Centreen katsomaan upeita asuja. Me istuimme eturivissä silmät liimautuneina esitykseen. Pidimme etenkin asuista, joissa oli siipiä. Yleisö huusi StormTroopers ryhmää hakemaan jonkun pois lavalta, jos he eivät pitäneet jostain. Se oli yhtä aikaa sekä hauskaa että surullista. Meryl ja Tom esiintyivät lavalla sillä aikaa, kun tuomarit tekivät päätöksensä. Meryl lauloi You Belong To Me ja Tom esiintyi Calebin kitaran kanssa. Meryl ja Tom lauloivat kappaleen, jonka he olivat tehneet iltaa varten. Tilaisuus sujui hyvin. Fanit kannustivat hyvin. Hyvää työtä! Menimme takaisin hotellille ja nukkumaan. Saamme nukkua aamulla ennen tilaisuuksien alkamista. Olemme väsyneitä kaikesta matkustamisesta, joten on tärkeää, että pidämme huolta itsestämme. Huomenna on viimeinen päivä. Lähteminen on surullista. Otamme kaiken irti Dragon Conista vielä viimeisen kerran.

Maanantai 1.9.2003

Nukuimme aamulla ja menimme aamiaiselle. Jaoimme nimikirjoituksia. Moni fani oli saapunut paikalle lahjoineen ja viimeisine hyvästeineen. Kaikki olivat suloisia. He olivat nauttineet viikonlopusta. Menimme Hyattiin viimeiseen paneeliin, joka oli fanien viimeinen tilaisuus esittää kysymyksiä. Menimme lounaalle American Grill ravintolaan, joka oli hotellissamme. Söimme WAM tiimin kanssa. Keskustelimme viikonlopusta ja sanoimme surulliset hyvästit. Nautimme valtavasta puffetista ja saimme lisää energiaa. Meillä oli viimeinen nimikirjoitustenjakotilaisuus. Näimme monia tuttuja kasvoja. Meistä on hienoa päästä keskustelemaan monien uskollisten fanien kanssa. Menimme kahville ja sanoimme viimeiset hyvästit WAM tiimille. He menivät Denveriin. Toivottavasti näemme heidät pian! Meillä oli viimeinen keskustelupaneeli kello neljältä iltapäivällä. Sanoimme hyvästit paneelien järjestäjille. Otimme paljon kuvia ja autoimme Emilya ja Sarannea pakkaamaan fanitavarat. Me olimme suunnitelleet menevämme illaliselle ystävien kanssa, joten menimme Hard Rock Cafeen, joka sijaitsi kulman takana. Mukava paikka! Musikki oli hyvää, ruoka oli fantastista ja henkilökunta oli mukavaa. Yksi henkilökunnasta oli todella pitkä! Hän oli ehkä maailman pisin rumpali. Otimme kuvia. Meitä alkoi väsyttää. Vaelsimme takaisin hotellille, sillä meidän pitää herätä kello puoli viisi aamulla!

Tiistai 2.9.2003

Nousimme ylös todella aikaisin lentääksemme Denveriin. Sitten menimme Los Angelesiin, jossa saimme olla muutaman tunnin. Teimme viime hetken ostoksia ennen kuin lensimme Aucklandiin. Matka kesti yhteensä kaksitoista tuntia. Useimmat meistä nukkuivat ainakin yhdeksän tuntia. Meistä oli mukavaa mennä kotiin. Saavuimme perille viideltä aamulla ja menimme Mc Donaldsiin aamiaiselle. David Tua, joka on nyrkkeilylegenda, oli lentokentällä. Tom keskusteli hänen kanssaan ja otti kuvan. Sanoimme hyvästit Merylille, Bethille ja Tomille. Caleb, Michael, Saranne ja Emily menivät aamu seitsemän lennolla Wellingtoniin. Sanoimme jälkeen kerran surulliset hyvästit. Matka oli upea. Viemme kotiin upeita muistoja. Emme jaksa odottaa seuraavaa matkaa!