TEKNOT

Klaanin esittely

Teknot ovat äärimmäisen älykäs ja kehittynyt klaani, jota johtaa tietokonenero Ram. Neljännellä kaudella Teknot hyökkäsivät kaupunkiin tehdäkseen siitä rauhallisen ja järjestyneen asuinpaikan. Vaikka Teknot ovat suhteellisen harvalukuisia, niin heidän teknologiansa on niin kehittynyttä, että he onnistuivat helposti ottamaan kaupungin haltuunsa. Teknot uskovat todella auttavansa kaupunkilaisia, tuomalla heille sähköt, sekä tuomalla tarjolle ruokaa ja vettä. Hyvitykseksi he sieppaavat kaupunkilaisia työleireille tekemään heidän hyväkseen raskasta työtä.

Ram kokeilee tietokonetaituri Vedin avulla vangeillaan uutta virtuaalitodellisuus peliä, ja myöhemmin lanseeraa pelistä julkisen saadakseen kaupungin yhä paremmin haltuunsa. Kaupunkilaiset addiktoituvat peliin ja päätyvät tappelemaan keskenään tosielämässä, kun eivät voi käyttää enää myöhemmin virtuaalitodellisuus peliä, Ramin tehdessä siitä myöhemmin maksullisen.

Teknot erottaa muusta väestä selvä musta “T” merkki otsassa, jonka ympärille on piirretty kaksi punaista ympyrää. He pukeutuvat mustahopeisiin univormuihin ja toisinaan he käyttävät hopeisia metallisia kasvosuojuksia, joiden taakse he voivat tarvittaessa piiloutua.


Teknojen tukikohdat

Teknot asuvat hotelli Horton & Baileyssa, joka kuului aikaisemmin Ebonylle, jolloin sen kyljessä luki: ”Ebonyn palatsi”. Myöhemmin Ram vaihtoi kyltin niin että siinä luki hänen nimensä. Hotelli on Teknojen toiminnan tukikohta heidän asuessa kaupungissa. He muuttavat sinne asuttuaan aivan aluksi stadionilla, joka oli hyvä tukikohta sen vuoksi, että sieltä näki pitkälle kaikkiin suuntiin, eikä heitä voinut lähestyä huomaamatta.


Uudistuneet teknot (Ramin valtakauden jälkeen)

Kun kapinalliset ovat onnistuneet Megan ja Jayn avulla kukistamaan Ramin, Megasta tulee uudistuneiden Teknojen johtaja viidennellä kaudella. Kaikki Teknot vangitaan, ja Mega valitsee heidän joukosta luotettavia tyyppejä, jotka auttavat häntä pitämään kaupunkia järjestyksessä. Mega kuitenkin käyttää valtaansa väärin vallaten kaupunkia itselleen. Hän rajaa osan kaupunkia ”turva-alueeksi” (safe-zone), jonka rajoja vartioidaan, ja hän saattaa asettaa rajoituksia, kellä on lupa lähteä kaupungista; toisin sanoen sieltä lähteminen ilman hänen lupaansa ei onnistu, ja näin hän saa vihollisensa helposti nalkkiin. Muilla ei ole luonnollisesti sananvaltaa Megan päätöksiin. Mega on Ramiakin armottomampi johtaja, sillä siinä missä Ram oli huomionkipeä ja rakasti vitsejä, Megaa kiinnostaa ainoastaan valta, ja hän on ylpeä siitä, että järki ohjaa häntä tunteiden sijasta. Java on hänen apurinsa, joka on yhtä julma kuin Mega itse. Mega uskoo, että hänen kaupunkinsa tarvitsee Ostarinrottien kaltaisia keulakuvia, jotta siellä pysyisi järjestys, joten hän pitää tarkasti silmällä Ostarinrottia, ja kontrolloi heidän tekemisiä. Mega huomaa haukkana henkilöiden heikkoudet, joita käyttää hyväkseen manipuloidakseen heitä. Hän uhkailee Amberin vauvaa saadakseen Amberin puhumaan hänen puolesta citynetissä, väittäen Jaylle Amberin kuvitelleen kaiken. Hän yrittää myös pakottaa Jayn yhteistyöhön vangitsemalla hänet ja kiduttamalla häntä traumaattisilla virtuaalimaailmakokemuksilla hänen tyttöystävästä Trudysta. Mega kiristää myös Mayta ja tekee hänestä sisäpiiri vakoojansa, ja Mayn avulla hänen korviinsa kantatuvat myös sellaiset asiat jotka eivät tallennu valvontakameroihin. Edes monet Teknot eivät luultavasti hyväksyisi Megaa johtajakseen, mutta harva uskaltaa kuitenkaan erota Teknoista. Mega käyttää pelottelua parhaimpana valttinaan ja esittää citynetissä kaikkien katseltavaksi rangaistuksia, joita tottelemattomuudesta seuraa. Megan petollisuus ja julma luonne paljastuu muille vasta vähitellen, kun on jo liian myöhäistä. Jayn onnistuu kuitenkin paeta kaupungista ja hakea apua kaupungin ulkopuolelta, ja näin Ostarinrotat onnistuvat voittamaan lopulta myös Megan. Sitä ennen Mega saa Jayn vangittua ja tyhjentää rangaistukseksi hänen muistinsa, jonka Ram onnistuu kuitenkin palauttamaan.

Jäi näkemättä hyväksyttäisiinkö Ram Ostarinrotaksi ja jatkuisiko Teknojen valta edelleen... Mega kuitenkin kuolee päätösjaksossa taistelussa virtuaali Zootin kanssa, joka uhkaa vapauttaa viruksen ja tuhota kaikki ihmiset maapallolla. Lopuksi Mega jää räjähtävään rakennukseen kapinallisten (myös Ramin) joutuessa pakenemaan kaupungista veneellä.