KLAANIN SISARUKSET

Ned, Andy ja Tally

Ned huolehtii isoveljen tavoin Andysta ja Tallysta, jotka ovat kaksosia. Kolmikko on oppinut huolehtimaan itsestään muiden kustannuksella. He rakastavat kepposten tekemistä ja valehtelevat mielellään muille saadakseen jotain itselleen. Heille ei tuota tunnontuskia kidnapata ihmisiä ja myydä heitä orjiksi. Tällainen holtiton ja vastuuton eläminen johdattavat heidät myös ongelmiin, sillä he joutuvat lopulta itsekin Valitut klaanin vangiksi.

Ned vaikuttaa muiden silmissä ärsyttävältä, itsepäiseltä ja laiskalta. Loppujen lopuksi ei oikein tiedä, onko kyseinen käytös vain näyttelemistä vai todellisuutta, sillä Ned käyttäytyy todella pelottavan kylmäverisesti kidnapatessaan Amberin ja Trudyn sekä kaapatessaan Valvojan mukaansa. Tällainen elämä ei voi päättyä kuin huonosti, joten Valvoja surmaakin Nedin. Alice hautaa hänet maatilan lähelle, sillä hänellä ja Nedillä oli jonkinlainen rakkaussuhde.

Andy ja Tally tekevät yhteistyötä Ostarinrottien ovelimpien jäsenten, Lexin ja KC:n kanssa, mutta huomaavat vain joutuvansa alakynteen. Lex nimittäin antaa palkkioksi arvottomia kolikoita, ja KC johdattaa heidät ongelmiin Valvojan kanssa. Andy ja Tally eivät oikein koskaan sopeudu Ostarinrottien joukkoon. Vaikea sanoa, kidnappaavatko Teknot heidät vai jättävätkö he ostarin omasta tahdostaan.