Pre-Tribe

Ram

Ramone Kingsley oli luulotautinen. Hänen äitinsä syytti isää Lawrencea hänen sotilaallisesta siisteydestä, opetat pinttyviä tapoja lapselle, Sue väitti. Sinä olet kasvattanut pojan, joka pelkää sotkua.
Ja niinhän siinä oli käynyt. Lawrence kasvatti poikansa hiljaisella esikaupunki-alueella, jolla asui tusinoittain muita sotilasperheitä. Lawrence oli valinnut tämän naapuruston erityisesti sen tiukkojen asuntomääräyksien vuoksi, jotka pakottivat hänen naapurit pitämään pihat ja talot siisteinä; kastelemaan kukat, leikkaamaan pensasaidat, puhdistamaan uima-altaat ja peittämään 10-tuumaisen satelliittilautasen.
Hänelle pitävät määräykset toivat mielenrauhaa. Hän pystyi luottamaan siihen, että hänen talonsa tapaan kaikki korttelin talot olisivat täydellisessä järjestyksessä iltakymmeneen mennessä, ja että jokainen olisi sängyssä valojen sammuessa yhdeltätoista. Kaikki se rauhoitti häntä, ja hän tunsi siten hallitsevansa elämäänsä paremmin.
Ramone oli perinyt isänsä tarpeen hallita ja pitää asiat järjestyksessä, rakkauden siisteyttä ja inhon kaoottisuutta kohtaan. Hän pelkäsi ulkopuolista maailmaa, johon hän ei voinut suoraan vaikuttaa, pelkäsi satunnaisia keskusteluita vieraiden kanssa joita saattaisi tavata kadulla, sekä vapaassa ilmassa lentäviä molekyylejä.
Hän pelkäsi ohiajavia autoja viipyessään jalkakäytävällä, pelkäsi kämmenistään putoavia hikipisaroita, jos hän menisi leikkimään leikkikentälle, tai pelkäsi saavansa hirveän sairauden, ellei pidättänyt hengitystä kun liikkui väkijoukon läpi.
Ramone pysyi oikeastaan ihan mielellään sisällä hänen isän turvallisessa talossa päivisin. Hänellä oli tapana seisoa toisen kerroksen huoneessaan ikkunan lähellä, ja painaa kasvonsa sen lasia vasten - sen viileys rauhoitti hänen kuumeisia ajatuksia. Ramone tunsi helpotusta siitä ettei maailma päässyt hänen luokse ikkunan läpi.
Hänen isä usein salli hänen olla pois koulusta, ja rauhoitteli Sueta väittämällä että heidän poika oppisi enemmän kotona kuin luokkahuoneessa. Joten pieni Ramo pysyi suurimman osan ajastaan sisätiloissa, leikkien hänen isän työstä salakuljettamilla tietokonelaitteilla ja leluilla, jotka Ram purki osiin ja opetteli kokoamaan niistä uudelleen tietokoneita ja kotitalousvälineitä, yhdistäen johdot ja virtapiirit paikoilleen.
Hän pystyi viettämään kerrallaan päiviä koodaten tietokoneella, ja järkytti usein hänen isäänsä heräämällä keskiyön jälkeen ja naputellen tietokoneella raivoisasti keskellä yötä. Mutta hän ei voinut sille mitään. Se oli pakkomielteen omaista.

Sama tarve ajoi Lawrencen leikkaamaan sormenkynsiään kunnes niitä ei erottanut hänen sormenpäistä. Ennen kuin projekti oli täysin valmis, Ram ei voinut syödä, ei nukkua, eikä ajatella ilman kurjaa epäonnistumisen ja keskeneräisyyden tunnetta.
Joskus Ramin valtasi suuri tyhjyyden tunne, vakaa usko siihen, että häneltä puuttui jotakin. Voimakkaimmin hän tunsi niin ollessaan yksin, kun hänen isä oli työmatkalla ja hänen äiti työskenteli myöhään oman projektin parissa.
Sellaisina aikoina Ram tarkkaili iltapäivän varjojen ryömimistä alaspäin seiniä pitkin ja niiden laskeutumista matolle, kasvamista ja viimein koko talon hukkumista pimeyteen. Ram odotti kunnes ei kestänyt pimeyttä enää, ja sitten hän käänsi valokatkaisimesta valot päälle tullen siitä liioitellun tyytyväiseksi, teeskennellen että kaikki hänen levottomat ajatuksensa oli sillä ratkaistu.
Ram eli kuin kuplassa, hermostuneesti ryntäili ja asteli kotinsa sisällä, huoneessaan, portaissa; tarkisti ovet ja ikkunat taatakseen että kaikki uloskäynnit oli lukittu eikä kukaan voisi kävellä sisään tai ulos, että maailma pysyisi siellä missä se oli, ulkona.
Hän kuvitteli joskus, että hänen on täytynyt saada joskus HIV verensiirrosta, josta hänen vanhemmat olivat unohtaneet mainita hänelle. Ram todella uskoi, että ainoastaan astumalla ulos hän vahingoittaisi itseään, että hän oli heikko lapsi ja ilma oli hänelle myrkkyä.
Hänestä alkoi vaikuttaa siltä, että häntä pidettiin sisällä hänen omien halujen vastaisesti, että se oli ainoa keino suojella häntä. Hän oli viettänyt niin paljon aikaa peläten inhimillistä heikkouttaan että hän oli luonut todellisuuden, jotka tuki hänen omia pelkojaan.
Jopa hänen äitinsä tietämättään osallistui ylläpitämään Ramin kuvitelmia, eikä koskaan ymmärtänyt kuinka syvästi hänen poika oli myrkyttänyt omia ajatuksiaan.

Osa 2

Viruksen iskiessä, Ram ei voinut ymmärtää että tämä sairaus kosketti hänen sijaan hänen vanhempiaan. Eräänä iltana Sue istuutui Ramin viereen kertomaan että aikoi lähteä pois kotoa eikä palaisi enää takaisin. Puhuessaan hän järjesteli ja uudelleenjärjesteli pöydällä olevaa lukuisaa määrää säilyketölkkejä.
Ram katseli hänen käsiään eikä kuunnellut mitä hän sanoi, hän käsitti lauseista vain palasia sieltä täältä. Hän ei kuullut äitinsä epätoivoista anelua, että poika ymmärtäisi ettei ollut itse kuolemassa vaan hänen äitinsä oli. Että Sue oli lähdössä pois siksi ettei Ramin tarvitsisi nähdä hänen heikentyvän. Ram kuitenkin ymmärsi, että Sue selitti lähtevänsä pois poikansa omaksi parhaaksi, taatakseen että Ram olisi turvassa jatkossakin.
Ram sekoitti ja vääristi äitinsä puheita ja tarkoitusperiä mielessään, kunnes päätteli olevansa raihnainen sairas hirviö joka hönki maailmaan huonoa ilmaa, ja jonka sairaus ja kuvottavuus vain lisääntyi hänen varttuessa. Ram vihasi itseään tämän sairautensa vuoksi eikä voinut moittia äitiään joka halusi pois hänen luota.
Ram istui hiljaa paikoillaan pitkän aikaa äitinsä lähdettyä. Sitten hän nousi ylös tarkistamaan kaikkien ovien lukot. Vähän myöhemmin hän naulasi ja ruuvasi ovet säppiin. Ram oli lukinnut itsensä tähän raivon ja sairauden linnoitukseen. Ram otti alas peilit ja peitti ikkunat lakanoilla, tehden asunnon pysyvästi hämäräksi.
Sitten Ram vetäytyi täysin omiin ajatuksiinsa. Hän tunsi voimauttavaa surkeutta ja itsesääliä. Hän tärisi paikoillaan ja oli sillä tavalla monta päivää yhtä mittaa, kunnes hän huomasi haisevansa sietämättömälle. Ram nousi ylös huimausta tuntien ja komensi itsensä suihkuun.
Sen jälkeen Ramissa heräsi selviytymistahto. Hän ei ollut enää niin ahdistunut. Hän ei enää pelännyt ulkopuolista maailmaa, koska tiesi, että jonain päivänä hänen pitäisi astua sinne. Siellä oli maailma, jota ilman hän ei pysyisi hengissä.
Sillä hetkellä hän kuitenkin keräsi voimiaan. Hän rakensi digitaalista linnoitusta. Ram ei tiennyt vielä mitään tulevaisuudesta, mutta hän halusi järjestää menneisyyden. Hän naputteli ja klikkaili hiirellä, yhdisti virtapiirejä. Rakensi kaikessa hiljaisuudessa jotain uutta, joka käsikirjoittaisi vanhan uudestaan. Ram loisi hänen oman version Todellisuudesta.
Ram teki ohjelman ja virtuaalikypärän. Hän käytti siihen isänsä huipputeknisiä armeijan varusteita rakentaen viestintäverkon aivojen ja koneen välillä. Ram halusi luoda unelman todellisuudesta, erityisen, kauniin paikan, jossa hänellä oli selkeä hallinta menneisyyteen, joka tuntuisi niin todelta, että sen pystyi melkein maistamaan; toinen todellisuus, niin puhdas kaikesta pahasta ettei hänellä ollut siellä mitään syytä pelätä. Siellä hän voisi palata takaisin lapsuuteensa ja elää sen uudestaan. Tällä kertaa hän tekisi kaiken oikein, hän oikeasti eläisi. Hän kohtaisi maailman niin ettei vanhempien täytyisi jättää häntä yksin..
Ram kuitenkin aliarvioi sen voiman, millä pelkäsi ja inhosi itseään. Siinä missä hän oli kuvitellut luovansa itselleen paratiisin menneistä ajoista, Ramin mieli rakensi painajaisen, jossa jokainen hänen pelkonsa toteutui.

Hän palasi takaisin lapsuuteensa, sairastui polioon, muuttui heikoksi ja hiki virtasi hänen tulisista kämmenistään. Kun hän meni leikkikentälle, niin hän putoili keinusta. Hän putosi aina uudestaan kunnes tottui putoamiseen, ja rauhottui hetkeksi. Kunnes huomasi että maa oli täynnä hyönteisiä.
Unessaan Ram nousi ja yritti kävellä pois, mutta luut törröttivät hänessä kuten piikkisian piikit ja jokaisella ottamallaan askelella muutama hutera piikki kilahti yhteen ja rikkoontui kuin lasi.
Sitten hän putosi maahan itkien ja hikoillen kauttaaltaan.
Ram pysähtyi hetkeksi, muistaen että näki unta. Hän otti maskin pois kasvoiltaan ja hämärä asunto ilmestyi jälleen hänen eteensä. Hän ymmärsi eläneensä sisällä painajaisessa, ettei hänen luomansa Todellisuus oikeastaan ollutkaan ihan totta. Mutta yrittäessään nousta seisomaan, hänen kehonsa ei ymmärtänyt käskyä.
Ongelma, joka aina vaivaisi Ramin työskentelyä oli ‘täydellisyys’. Hän oli luonut liian todelta tuntuvan todellisuuden, se oli liian yhtenevä hänen masentavan maailmankuvansa kanssa. Hän oli rakentanut kuvitelman, jonka hänen kehonsa ymmärsi todeksi.
Ram parkui lattialla ja kirkui kunnes kurkussa tuntui niin pahalta että hän uskoi sen vuotavan verta. Mutta hän ei yhä vaan pystynyt liikuttamaan jalkojaan.
Kuitenkin, hänellä oli vielä runsaasti elämänhalua, joka voitti hänessä. Ram lähti ryömimään lattiaa pitkin, työnsi itseään hikoilevilla kämmenillään eteenpäin. Se kävi tuskallisen hitaasti, mutta hän ryhtyi kokoamaan tarvikkeita ja välineitä joita tarvitsisi uudenkaltaista elämää varten.