Pre-Tribe

Paul ja Patsy

Paul ei kuullut lintujen laulua eikä aaltojen hakkaamista rantahiekkaan, sillä hän oli syntynyt kuurona. Paulin isosisko Patsy oli kuin hänen toinen puolikas, hänen sielunsisko ja hyvä ystävä. He olivat mahdottoman läheisiä ja Paul luotti Patsyn apuun hänelle vaikeissa asioissa.

Heillä oli kiva talo Riverleighissa, joka oli viihtyisä lähiö kaupungin laidalla ja he elivät siellä hyvää elämää. Heidän äitinsä oli aina kotona heitä varten ja isä työskenteli pankinjohtajana. Patsylla ja Paulilla oli kaikki mitä he tarvitsivat.

Kaksosilla oli omat makuuhuoneet, niin kuin myös Patsyn ja Paulin isosiskolla Pennyllä. Perheeseen kuului myös Bob-niminen kultainen labradorinnoutaja.

Paikallinen koulu oli pieni, ja siellä oli riittävästi henkilökuntaa. Patsy ja Paul olivat hyviä oppilaita, vaikka Paul oli koko ajan tekemässä jotain pientä jäynää! Se johtui turhautumisesta, koska hän ei voinut kuulla mitään.

Patsylla ja Paulilla oli paljon ystäviä ja he viettivät idyllisiä kesäpäiviä nauttien piknikkiä joen varrella, lennättäen leijaa, kalastaen ja uiden.

Heillä oli läheiset suhteet molempiin vanhempiinsa sekä Pennyyn ja perhe matkusti usein loma-asuntoonsa Nemesin vuorikylään viettääkseen laatuaikaa yhdessä. Kaksoset olivat upeita hiihtämään, mutta Nemesissä oli heistä ihanaa kesälläkin, kun he saattoivat juosta niittyjen poikki ja kieriä alas mäkiä.

Nemesissä Penny ekan kerran huomasi, että hänelle oli kehittynyt paha ihottuma. Äiti uskoi Pennyn saaneen allergian heitä ympäröivistä villikukista. Muutaman päivän päästä ihottuma oli levittynyt jo ympäri hänen koko kehoa ja kutina oli sietämätöntä, joten Penny lähetettiin paikalliselle lääkärille, joka totesi hänellä viruksen. Lääkäri uskoi raittiin ilman tekevän Pennylle hyvää ja että virus lähtisi kyllä itsestään ohi muutamassa päivässä.

Patsy ja Paul jatkoivat normaaliin tapaan elämää vuorilla kuluttaen pitkiä kuumia kesäpäiviä kiipeillen puissa ja leikkien piilosta. Heillä oli tapana istuskella Pennyn sängyllä iltaisin pitäen hänelle seuraa ja Patsyn kertoessa Pennylle kaikista Paulin päivän aikana keksimistä jekuista. Jutut naurattivat Pennyä, mutta ihottuman vuoksi hänen sormensa olivat niin jäykät, ettei hän voinut viittoa Paulille. Patsy siis selitti jutut ensin ääneen Pennylle, ja sen jälkeen viittoen Paulille, ja se oli aika väsyttävää puuhaa.

Näin kului vielä yksi viikko vuorilla kunnes Andrewn piti palata takaisin töihin, ja hänestä oli parempi, että Penny pääsisi kaupungissa jonkun erikoislääkärin hoitoon, sillä ihottuma oli vain pahentumassa ja sen lisäksi Pennylla oli ilmennyt jotain muita outoja oireita.

Andrew taivutteli Patsyn ja Paulin jäämään kylään lomiensa loppuajaksi. Hän ja Penny palaisivat ensi viikonloppuna heidän luokse Nemesiin vielä muutamaksi päiväksi. Pennyn oli määrä aloittaa pian yliopistossa ja Patsylla ja Paulilla alkaisi ensi viikolla taas koulu.

Martha oli huolissaan vanhimmasta tyttärestään, mutta oli Andrewn kanssa samaa mieltä siitä, että heidän kaikkien oli turha lähteä kaupunkiin, sillä Penny luultavasti paranisi päästyään ihotautilääkärille. Olihan teini-iän hormonit ihan tuttua kauraa kaikille!

Patsy oli kerännyt Pennylle jotain villikukkia vietäväksi mukana Riverleighiin, mutta Martha uskoi niiden ärsyttävän Pennyn ihottumaa kuumassa autossa, joten hän laittoi ne vaasiin.

Patsyn ja Paulin hyvästellessä siskonsa ja Pennyn vilkuttaessa heikosti takaisin, Bob juoksi auton perässä innostuneesti haukahdellen.

Martha seisoi keittiönikkunan takana ja nauroi näylle. Hän asetti villikukat ruokapöydälle ja ajatteli mielessään, kuinka onnekas hän oli kun heidän perheessä oli hyvä ilmapiiri ja kaikki kohdallaan.


Osa 2

Sinä iltana syötiin fondueta, Paulin lempiruokaa. Paul rakasti dipata leipä- ja lihapaloja paksuun kokkareiseen juustokastikkeeseen. Martha oli hyvällä tuulella. Andrew oli soittanut aikaisemmin ja sanonut että oli saapunut Pennyn kanssa turvallisesti kotiin ja että Penny oli piristynyt hieman matkan aikana. Martha oli iloinen ja halusi nyt nauttia ajasta nuorempien lastensa kanssa.

Aika kului niin nopeasti eikä hän voinut uskoa, että hänen esikoisensa oli jo muuttamassa pois kotoa ja menossa yliopistoon!

Keittiön puhelin soi. Noustessaan ylös vastaamaan Martha nappasi taitavasti kukkamaljakon, jossa oli Patsyn aikaisemmin sinä päivänä Pennylle keräämiä kukkia. Se oli hieman liian lähellä Paulia ja hänen yli-innostuneita käsien liikkeitä kun hän viittoi Patsylle itse keksimäänsä tarinaa karhusta ja jäniksestä. Martha hymyili itsekseen; hän oli onnekas kun hänellä oli itseään ilmaisevia ja iloisia lapsia.

Paul oli tulossa tarinan pääkohtaan, kun Patsy kuuli räsähdyksen. Martha oli pudottanut maljakon ja puhelimen lyyhistyttyään lattialle.

Järjestettiin kauniit hautajaiset. Kaikki Pennyn ystävät olivat siellä ja Patsy peitti arkun villikukilla, jotka hän toi vuorilta saakka. Paulin viittoessa Pennyn lempilaulun ”Aina Luonasi” arkun kadotessa verhoihin, kyynelet kohosivat kaikkien silmiin.

Perhe oli hajalla. Kukaan lääkäreistä ei osannut sanoa, että miksi terve 18-vuotias, niin kuin Penny oli ollut, sairastuisi yhtäkkiä ihottumaan ja lihasjäykkyyteen ja kuolisi. Andrew vietti enemmän ja enemmän aikaa töissä. Hän ei osannut palata kotiin, missä oli niin ankea tunnelma ja alkoi viettää öitä työpaikalla.

Martha kävi lääkärissä ja hänelle määrättiin masennuslääkettä. Huolestuneet naapurit hoitivat Patsya ja Paulia. Paul lakkasi viittomasta ja eristäytyi hiljaiseen maailmaansa. Samaan aikaan Patsy yritti teeskennellä, että kaikki oli ennallaan, että Penny oli yhä elossa, ja että hän heräisi pian ja huomaisi, että kaikki oli ollut vain kamalaa unta.

Andrew ei käynyt kotona viikkoon. Martha, joka alkoi jo voida paremmin lääkityksen ansiosta, meni tapaamaan miestään pankkiin sunnuntaina tarkoituksenaan puhua tälle järkeä. Kertoa, että hän, Patsy ja Paul tarvitsivat häntä, ja että Penny ei olisi halunnut heille käyvän näin. Hän löysi miehensä toimiston sohvalta. Andrew oli paiseiden peitossa ja hänen suusta tuli vaahtoa. Hän katsoi takaisin mitään näkemättömin silmin, ja vaikka Martha soitti heti hätänumeroon, hän tiesi että se oli yhtä turhan kanssa.

Patsy ja Paul muuttivat asumaan kasvattivanhempien luokse ja Martha hyväksyttiin Bellevuen yksityissairaalaan psykiatriselle osastolle. Elämä oli heitellyt kovassa vauhdissa kuperkeikkoja. Kuukausien kuluessa kasvattiperheeseen tuli asumaan yhä enemmän lapsia, sillä aikuisia kuoli ympäri kaupungin kovasti puhuttuun Virukseen.

Patsy ja Paul kuulivat, että Martha oli kuollut nukkuessaan ja oli armollisesti saanut niin paljon rauhoittavia, ettei ollut huomannut mitä Virus oli tehnyt hänelle viimeisinä päivinä. Patsy haki turvaa Bob-koirasta. Se oli ainoa ystävä, joka hänellä oli ja yhdisti häntä ja Paulia, joka oli muuttunut hyvin hiljaiseksi. Paul pystyi viittomaan vain silloin, kun Bob oli heidän kanssaan. Koiran lämmin hengitys rentoutti häntä siinä määrin, että hän pystyi juttelemaan siskolleen.

Viimeinen päivä kasvattikodissa oli surullinen. Jessie oli kuollut kahta viikkoa aikaisemmin ja nyt Darla oli viety sairaalaan. Ilman kasvattivanhempia ja aikuisia pitämässä kuria, kaikki alkoi mennä mullin mallin.

Pelottavan näköisiä nuorisojoukkoja tuli sisään ja he veivät talosta kaikki sähkölaitteet ja toiset vaan sotkivat ja rikkoivat paikkaa. Ruokaa ja vaatteita varastettiin. Muut talossa asuvat lapset olivat olleet Patsya ja Paulia vanhempia ja lähteneet sieltä jo kauan aikaa sitten.

Viimein Patsy ja Paul havahtuivat todellisuuteen – he eivät olleet siellä turvassa, vaan heidän täytyi etsiä jostain muusta kaupunginosasta turvapaikka.

Onneksi heillä oli Bob turvanaan, kun he astuivat hulluun maailmaan, jossa ei ollut aikuisia, ja jossa vallitsi täydellinen sekasorto.