Pre-Tribe

Mega

Ei ollut hauskaa asua keskikaupungin huoneistossa isänsä kanssa, joka oli kuulunut armeijaan ja vammautunut ”Zone 7” sodassa. Varsinkin lapselle joka olisi halunnut olla maailman menossa mukana ja ajatella tulevaisuuttaan se oli rankkaa.

Isästä huolehtiminen otti voimille, ja Jackson oli todella vaativa potilas! Kaiken piti olla juuri eikä melkein. Sänkyyn piti vaihtaa puhtaat lakanat joka toinen päivä, kylpyhuoneen hanojen piti olla loistavan puhtaat. Myös ruokailuvälineiden tuli olla kirkkaat niin että niistä pystyi näkemään omat kasvonsa.

Mega tunsi kiukkua isäänsä kohtaan, sillä Jackson oli ajanut äidin pois jatkuvalla huomion tarpeellaan ja kohtuuttomilla vaatimuksillaan.

Megan äiti, Grace, oli lähtenyt pois muutaman vuoden kuluttua siitä, kun Jackson oli palannut sodasta. Hän oli murheissaan miehensä muuttuneesta luonteenlaadusta. Hän ja Mega tunsivat suurta myötätuntoa tätä rakastamaansa miestä kohtaan, jonka sota oli nujertanut. Kuitenkin, katsottuaan muutaman vuoden Jacksonin mielialanvaihteluita ja kiukunpurkauksia (puhumattakaan juomisesta), Gracen oli pakko pakata tavaransa ja lähteä.

Grace ei halunnut jättää Megaa kaupunkiin, mutta lupasi hakea hänet sillä hetkellä kun löytäisi jonkun uuden kodin johon asettua. Hän aikoi etsiä mukavaa ilmavaa paikkaa, josta olisi kirkas näköala jossain meren lähellä. Se unelma hänellä ja pojallaan oli ollut jo pitkään, kuulla aallon murtuvan rantahiekkaan.

Mega huomasi pian ettei hänellä ollut yhtään omaa aikaa. Hänen piti lopettaa koulunkäynti ja keskittyä hoitamaan Jacksonia. Hän ei voinut jättää isäänsä asunnolle kovin pitkäksi aikaa tai muuten Jackson joisi itsensä typeräksi. Mega kävi ulkona vaan ostamassa päivittäistavaroita ja ruokaa ja saadakseen hönkäyksen raitista ilmaa silloin tällöin.

Kun Jackson oli päiväunilla, Mega istui ikkunan ääressä ja katseli alapuolella kulkevien katujen elämää. Nuoria rakastuneita pareja, tuttu kaupittelija, joka huuteli nurkalla päivän tarjouksiaan, lapsia jotka potkivat kangaspalloa ja harrastivat muita ikäistensä leikkejä iltaan saakka.

Mega teki töitä tietokoneellaan. Hänen suosikkipelinsä oli se jossa hän saattoi rakentaa omat hahmonsa ja elää haluamansa laista elämää niiden kautta.

Jacksonin mielestä tietokone oli tyhmä asia, mutta isä muutti vähitellen mieltään, kun hän sai selville, että hän saattoi pitää yhteyttä vanhoihin armeija kamuihinsa S-28 Messenger-ohjelmalla.

Mega huomasi vähitellen, että kaduilla liikkui entistä vähemmän aikuisia ja ollessaan sitten erään kerran ostoksilla, hän kuuli entiseltä koulukaveriltaan Jaylta, että kaupungissa mylläsi karmea virus.

Samaan aikaan Jackson kuuli siitä armeija kaveriltaan. Tämä tieto lähensi isää ja poikaa. He juttelivat vakavasti ja Mega pystyi kertomaan isälle tunteitaan, joita oli pitänyt sisällään isänsä armeijasta paluun jälkeen. Jackson otti haukut vastaan ja pyysi Megaa antamaan hänelle anteeksi.

Mega oli vain helpottunut, kun he olivat pystyneet selvittämään isänsä kanssa niin paljon ongelmia, jotka olivat vuosia olleet heidän välillä ja Jackson pyrki parhaansa mukaan varmistamaan, että Mega pystyisi selviämään tässä maailmassa, sitten kun aikuiset olivat kuolleet.

Osa 2

Mega oli hänen luonaan kun loppu tuli. Kun isän hengitys hidastui, Mega istui sängyn vierellä ja piteli isän käsiä omissaan. Niitä käsiä jotka olivat kerran tuntuneet niin vahvoilta, nuo samat kädet olivat kannattaneet Megaa, kun hän oli ollut pieni vauva.

Nämä kädet tuntuivat nyt niin haurailta, iho paperinohuelta. Suonet kuulsivat niistä läpi ja Mega kuvitteli kuinka hänen isänsä oli etäämpänä jokainen kuluva minuutti.

Isän hautajaiset olivat raskaat Megalle, jos niitä saattoi edes kutsua sellaisiksi. Niin paljon aikuisia oli kuollut, että maaseudulle oli rakennettu joukkohautoja ja ruumiita poltettiin tuhkaksi kammottavan nopeaan tahtiin. Lapset seisoivat hautapaikkojen ympärillä pienissä ryhmissä. Mega pidätteli tunteitaan. Ei ollut arvokasta surra niin julkisesti.

Kaupunki oli muuttunut erilaiseksi paikaksi. Armeijan maasturit kynsivät katuja, ja sotilaat yrittivät hillitä niiden kasvavaa paniikkia, jotka olivat yhä elossa.

Mega ei osannut asua siellä enää. Hänen isänsä oli kuollut, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä missä hänen äitinsä oli ja nyt hänellä oli lopulta se tilaisuus mennä ulos ja tutkiskella elämää.

Tätä hetkeä hän oli pitkään odottanut. Hän seisoi asuntonsa ulkopuolella ja katseli ympärilleen. Hän voisi lähteä minne halusi, hän oli vapaa.

Mutta tunteet kahlitsivat häntä. Tässä hän nyt oli, niin kuin oli pitkään uneksinut, mutta yhtä aikaa hajalla isänsä kuolemasta, ja tunsi syyllisyyttä niistä vuosista, jotka oli hukannut.

Hän tunsi myös vihaa ja huolta äitiään kohtaan. Miten tämä oli saattanut vaan paeta ja jättää hänet sinne, vaikka oli luvannut tulla takaisin? Oliko hän yhä elossa? Oliko äiti yksin ja peloissaan? Vai oliko äiti jo kuollut virukseen?

Mega sattui pian kohdakkain Jayn kanssa, joka tämäkin vaelteli katuja pitkin häkeltyneenä. Jay ei pystynyt käsittämään mitä kaupungissa ja hänen elämässään tapahtui. Hän kertoi Megalle, että ryhmä hänen kavereita oli liittynyt yhteen, sillä joukossa oli voimaa, ja heillä oli tavallaan johtajakin, ”Ram” niminen tyyppi.

Megan kannatti harkita klaaniin liittymistä. Tähän Ramin perustamaan ehkä. Selviytymisestä joutuisi käymään kamppailua.

Loppujen lopuksi, heidän täytyi kaikkien pysyä vahvoina ja pitää yhtä, muuten täällä ei olisi pian heitäkään ...