Pre-Tribe

Luke

Luke oli viiden vanha tajutessaan, ettei hänellä ollut äitiä eikä isää. Hän oli kasvanut ’Longtree’ orpokodissa siitä asti, kun hänen äitinsä oli hylännyt hänet kymmenkuisena taaperona rappusille.

Kolmevuotias Luke oli valoisa pieni lapsi vailla huolia. Kaikki sisaret orpokodissa kutsuivat häntä lörpöttelijäksi, koska hän aina höpötteli omiaan, niin kuin kaikki 3-vuotiaat tekevät. Luke tuli hyvin toimeen muiden lasten kanssa ja oli niin kiltti että häntä ei koskaan kiusattu.

Yhtenä päivänä vanhemmat lapset kertoivat heidän vanhemmistaan ja siitä miten he olivat päätyneet orpokotiin. Luke ei edes ymmärtänyt silloin, mitä ’äiti’ ja ’isä’ tarkoittivat ennen kuin yksi lapsista otti asian puheeksi. Mutta koska Lukella ei ollut koskaan ollut vanhempia, hän ei osannut edes kaivata heitä.

Kahdeksanvuotiaana Luke oli luokkansa parhaita oppilaita, mutta hänelle ei ollut vieläkään löytynyt kotia. Monet lapset hänen ympäriltään oli annettu koteihin, mutta ei Lukea. Hän ei ollut huolissaan - hän ei ollut koskaan kokenut muunlaista elämää, kuin orpokodissa ja niin kauan kun hänestä huolehdittiin, hän oli onnellinen. Ajatus perheeseen menosta ja muutto uuteen kotiin pelotti häntä.

Vuotta myöhemmin, yhdeksänvuotiaana Lukea tuli tapaamaan perhe, jolla oli ennestään pieni tyttö. Luke ajatteli sen haastattelun olleen aivan samanlainen kuin kaikki muutkin ja ajatteli, ettei kuulisi siitä perheestä enää mitään. Muutamaa viikkoa myöhemmin Lukelle kuitenkin kerrottiin, että hän muuttaisi asumaan Pattersoneille.

Pattersonit olivat ihania ihmisiä. He jumaloivat lapsia ja heidän ensimmäisen adoptoidun 3-vuotiaan tyttären rinnalle he halusivat myös pojan.

Herra Patterson oli osakkaana lakifirmassa nimeltä ”Simpson ja Patterson” ja rouva Patterson oli vannoutunut kotiäiti. He asuivat isossa talossa hieman kaupungin ulkopuolella. Perheessä ei ollut puutetta rahasta eikä missään ikinä säästelty.

Kymmenvuotissyntymäpäivänään Luke sai lahjaksi ensimmäisen polkupyöränsä. Herra Patterson vietti monia lauantaiaamuja opettaen Lukea ajamaan sillä. Luke ja hänen pikkusiskonsa Emma pyöräilivät joka päivä kouluun ja ajoivat kilpaa naapuruston lapsien kanssa. Luke rakasti pyörällä ajamista syksyisin, kun kadut olivat lehtien peitossa. Hän ajoi lujaa alas mäkeä ja jätti taakseen tuhansia lehtiä tanssimaan.

Lomien aikana perhe matkusti heidän loma-asunnolleen meren rannalle. Heillä oli loistava paikka lähellä rantaa.. Päivät kuluivat kalastellen, meloen ja kallioille kiipeillen, ja niiden vesialtaiden elämää seuratessa. Rouva Patterson saattoi istuskella päivät pitkät veneen kannella vahtimassa lapsiaan. Hän istuskeli paikallaan jopa tunteja täyttäen samalla ristisanoja hymyssä suin. Hän oli onnellinen, että hänen perheensä oli eheä ja hänen lapsensa ja miehensä olivat onnellisia!

Tämä kaikki oli Lukelle uutta. Luke piti uudesta elämästään, mutta jotenkin tunsi olonsa myös siitä etäiseksi. Hän oli varma, että rakasti Pattersoneja, muttei ollut koskaan ennen kokenut rakkautta.

Seuraavana kesänä Herra Patterson sai kolmen viikon lomallaan vatsahaavan. Tohtorin mukaan vatsahaavan oli aiheuttanut stressi, mutta herra Patterson ei ollut vakuuttunut. Työ oli loistavaa - tietysti hänellä oli määräpäiviä, mutta mikään ei todella stressannut häntä.

Kuukautta myöhemmin herra Patterson oli toimitettava sairaalaan. Hänen vatsahaavansa oli uusiutunut jälleen ja hänen täytyi levätä vuoteessa muutaman päivän ajan. Pattersonin tila kuitenkin huononi viikon kuluttua, eivätkä lääkärit tienneet mikä oli vialla. Lääkärit antoivat eri lääkkeitä, mutta ne eivät vaikuttaneet perheen isään toivotulla tavalla. Perjantai-iltapäivällä herra Pattersonin ruumis antoi periksi taistelussa.

Herra Patterson oli ilmeisesti aivan ensimmäisiä virustapauksia. Kukaan ei tiennyt siitä vielä silloin.

Osa 2

Rouva Patterson oli rauhallinen ja hyvin järjestelmällinen nainen. Vaikka hän oli syvästi järkyttynyt miehensä kuolemasta, hän esitti urheaa lapsille ja jatkoi elämäänsä.

Isähahmon kuolema vaikutti Lukeen syvästi. Siitä oli kulunut kaksi vuotta, kun hän oli muuttanut Pattersonien perheeseen asumaan. Hän ymmärsi viimein oppineensa rakastamaan heitä. Hän kaipasi isänsä kotiinpaluuta iltaisin ja kuinka isä oli leikisti taistellut hänen kanssaan ja peitellyt hänet sänkyyn nukkumaan.

Emmallakin oli ikävä isää. Hän otti tavaksi hiipiä Luken huoneeseen iltaisin ja nukkua hänen vieressä yön yli. He olivat aina olleet läheisiä, koska he ymmärsivät toisiaan ja tiesivät molemmat kuinka onnekkaita olivat, kun niin mukava perhe oli adoptoinut heidät.

Rouva Patterson ei kuitenkaan selviytynyt miehensä kuolemasta. Hän pyysi siskoaan Pat-Tätiä muuttamaan heidän luokse asumaan. Pat auttoi kotitöissä ja piti lapset kiireisinä, katsoen myös että he tekivät koulutehtävänsä joka ilta. Hän vei heidät puistoon leikkimään ja ostoskeskukseen sallien heidän äidin sillä välin viettää aikaa itsekseen.

Mutta päivien kuluessa rouva Pattersonin masennus kuitenkin vaan paheni. Hän itki usein iltaisin Pat-tädin olkaa vasten. Luke ja Emma valvoivat hereillä sängyissään ja kuuntelivat kun hän itki.

He yrittivät parhaansa saadakseen hymyn palaamaan äitinsä kasvoille. He katsoivat etteivät riidelleet keskenään, he keräsivät äidille puutarhasta kukkia ja pyysivät jopa Pat-Tädiltä apua leipomisessa, kun he tekivät äidille suklaakeksejä viikonloppuisin. Äidillä oli parempia ja huonompia päiviä.

Valitettavasti Rouva Patterson ei kuitenkaan enää tervehtynyt. Pat-Täti pyysi Lukea ja Emmaa istumaan, kun hän kertoi heille vakavaan sävyyn, ettei heidän äitinsä olisi heidän luonaan kovin pitkään. Lääkäri oli käynyt edellisenä päivänä ja kertonut, että heidän äitinsä oli ollut niin alamaissa, että oli saanut virustartunnan. Tapauksia oli ollut muutamia viime aikoina ja lääkärin mielestä oireet selvästi viittasivat siihen. Heidän äidillään oli korkeintaan viikko elinaikaa jäljellä.

Kummallista kyllä rouva Patterson oli onnellinen viimeisinä päivinään. Hän kertoi lapsille tuntevansa syvää rauhaa nyt kun tiesi, että loppu oli lähellä. Hän oli onnellinen päästessään pian miehensä luokse taivaaseen. Yhtä aikaa hän oli surullinen, kun joutuisi jättämään jälkeen kaksi arvokasta lastaan joita kumpaakin kertoi rakastavansa hyvin paljon.

Rouva Patterson pyysi Pat-Tätiä pitämään kotia yllä ja he päättivät yhdessä että parasta Lukelle ja Emmalle oli jatkaa elämää normaaliin tapaan. Pat-Täti muuttaisi pysyvästi heidän luokse asumaan ja alkaisi huolehtia heistä.

Luken ja Emman unelma sammui. He tiesivät millaista oli, kun ei ollut omaa perhettä ja sen jälkeen heillä oli käynyt uskomaton onni, kun maailman paras perhe oli adoptoinut heidät.

Nyt he tunsivat olonsa jälleen yksinäisiksi. Pat-täti oli mukava, mutta koti kaipasi heidän nelihenkistä perhettään, he olivat kokeneet niin paljon kaikkea mukavaa yhdessä viimeisten kahden vuoden aikana.

Ei kulunut varmasti kuin pari viikkoa ennen kuin myös Pat-Täti alkoi oireilla. Hän oli vahva nainen ja päätti pysyä terveenä. Hän jatkoi kodin ylläpitoa normaaliin tapaan, mutta vähitellen hän muuttui heikommaksi. Luke ja Emma peittelivät hänet sänkyyn eräänä iltana ja toivat hänelle kupin teetä. Pat-täti lupasi heille, että jos hän ei voinut paremmin aamulla, niin hän soittaisi lääkärille.

Kun lapset nousivat ylös seuraavana aamuna, Pat-Täti ei tohissut normaaliin tapaansa aamuaskareissa, vaan hän makasi edelleen sängyssä.

Luke ja Emma päättivät olla kertomatta siitä kenellekään. He pakkasivat jotain tavaroitaan mukaansa ja lähtivät takaisin orpokotiin.