Pre-Tribe

KC

Orpokodissa asuminen ei ollut ollenkaan kamalaa. Se oli viihtyisännäköinen vanha tiilirakennus, jonka ympärillä oli kauniita istutuksia. Talossa oli paljon tutkittavia huoneita, ja iso pölyinen ullakko täynnä leluja, jotka vanha mies oli jättänyt sinne jälkeensä.

Talo sijaitsi kuitenkin kaupungin huonolla laidalla. Vuosikymmeniä takaperin vanha talo oli muutettu orpokodiksi. Brights Bridgessä asuivat silloin ne joilla oli rahaa. Siellä oli puiden rajaamat kadut, isot talot ja Knight’s Roadin viereen rakennettu uusi puisto, jonka etupihalla oli suihkulähde; nämä olivat asioita, jotka viettelivät rikkaita ihmisiä Brights Bridgeen.

Ajan kuluessa huoneistot tulivat muotiin ja rikkaat ihmiset muuttivat pois alueelta, jolloin ‘ongelmaihmisiä’ alkoi muuttaa asuinalueelle. Koska talot olivat turhan isoja, niistä tehtiin kaupungin asuntoja - ns. väliaikaisasuntoloita alkoholisteille ja kuntoutujille, majataloja entisille vangeille ja toipuville narkomaaneille.

Philip Mitchell perusti sinne orpokodin. Philip oli orpolapsi itsekin ja hänellä oli käynyt hyvä tuuri, sillä hänet oli adoptoitu hyvin vauraaseen perheeseen. Philip oli luvannut tekevänsä kaiken voitavansa auttaakseen orpolapsia ja kadulla asuvia kodittomia nuoria, ja hän nimesi asuntonsa ”Philip Mitchellin orpokodiksi kodittomille lapsille”, aikana kun alue oli vielä rauhallista ja hyvää asuinseutua.

KC tykkäsi asua muiden lasten kanssa. Hän oli joutunut jo vauvana orvoksi, eikä hänellä ollut tietoa isovanhemmistaan, sillä hänen molemmat vanhemmat olivat karanneet kodeistaan nuorina ja muuttaneet toiselle puolelle maata asumaan. Sen vuoksi KC:llä ei ollut orpokodin ulkopuolisia muistoja, eikä hän ymmärtänyt mitä perheellä tarkoitettiin.

KC:llä oli omat rutiininsa PM:ssä (kuten Philip Mitchellin orpokotia kutsuttiin) ja hänestä pidettiin siellä hyvää huolta. Hän pärjäsi hyvin paikallisessa koulussa, jossa hän oli suosittu luokkatovereidensa keskuudessa ja hän oli saanut luokan vitsiniekan maineen. KC'n lempiaikaa vuodesta oli joulunaika. KC nautti siitä tunnelmasta, joka vallitsi, kun he menivät laulamaan joululauluja alueen vanhuksille ja Jouluaatto tuntui hänestä aina taianomaiselta. PM:n käytävään pystytettiin aina jouluisin iso joulukuusi, jonka ympärillä orpokodin asukkaat ja henkilökunta seisoivat piirissä laulaen suosikki joululaulujaan, jonka jälkeen he menivät ulos seuraamaan perinteistä jouluvalojen sytytystä. Nämä valot oli vedetty kulkemaan katolle ja verannalle sekä ympäröiviin puihin.

Valojen tuikkiessa ryhmä palasi takaisin sisälle jouluaterian ääreen, jota seurasi lahjojen avaaminen takkatulen ääressä. Näinä hetkinä KC tunsi kuuluvansa johonkin tärkeään ja hän katsoi ylös Philip Mitchellin kuvaan, joka oli kehyksissä seinällä vanhan takan yläpuolella ja kiitti edesmennyttä miestä siitä kaikesta hyvästä mitä tämä oli tehnyt.

Pian joulun jälkeen sinä vuonna KC huomasi maailman muuttuneen, sillä lapsia alkoi saapua orpokotiin tavallista enemmän ja pääsiäiseen mennessä sänkyjä ei enää riittänyt kaikille.

Kävellessään kouluun ja sieltä takaisin huomasi vääjäämättä ettei kadulla kulkenut niin paljon aikuisia kuin aikaisemmin ja naapurin majatalo oli tyhjillään. Se otettiin käyttöön orpokodin lisäosaksi ja pian myös kaikki lisärakennuksen sängyt kuuluivat sellaisille lapsille, joiden vanhemmat olivat kuolleet virukseen. Henkilökunta pystyi keskittymään ainoastaan lasten ruokkimiseen ja vaatteiden pesemiseen, eikä mennyt kauaakaan kun myös henkilökunta alkoi vähetä Viruksen vahvistuessa ja levitessä myös orpokotiin.

Myös jotkut vanhemmista lapsista sairastuivat ja KC oli mukana hautaamassa heitä; kuolleet oli saatava haudatuksi, sillä ruumiista lähtevä haju alkoi levittäytyä asuinseudulle lääkäriasemien ollessa suljettuina, ja koska sairastuneet hylättiin taloihin ja kaduille kuolemaan.

Katulasten ryhmät yrittivät murtautua sisälle orpokotiin ja varastaa sieltä ruokaa. KC:n täytyi piilottaa arvokkaat kuvat hänen vanhemmistaan, sillä myös henkilökohtaisia tavaroita varastettiin tai rikottiin; sitä tekivät yleensä kaupungin isommat pojat, sillä kun kaikki kaupungin aikuiset olivat edesmenneet, sitä myötä myös kaikki julkivalta ja järjestys oli kadonnut.

Ryhmä nuoria hyökkäsi eräänä iltana orpokotiin, ja vandalisoivat paikkaa; he kutsuivat itseään Hurjiksi ja sytyttivät tulipalon kellariin. KC onnistui saamaan kaikki pikkulapset turvassa ulos, ja meni sitten takaisin palavaan rakennukseenyrittäen hakea ulos parhaan ystävänsä Traysonin, joka makasi sängyssä murtuneen jalkansa kanssa.

KC:n päästessä aulan portaikon juureen, tuli lähti leviämään voimakkaasti ja portaat musertuivat alas hänen silmiensä edessä. KC:n täytyi loikata syrjään ja muut lapset raahasivat hänet ulos hänen potkiessa ja huutaessa ja luoden katseensa Philip Mitchellin tauluun, tuo arvostettu ja myötätuntoinen vanhus oli mennyt hautaansa tietäen jättäneensä jotain hyvää jälkeensä. Myöntänyt paremman elämän lapsille, joilla ei ollut mahdollisuuksia, toivoa, tai rakkautta. Liekit tarttuivat maalaukseen ja pian sitä ei enää ollut, niin katosi myös vanhuksen unelma.

KC ravisteli itsensä vapaaksi ja pakeni yöhön, juosten pakoon huutoa ja kauhua, yrittäen karkottaa mielestään kuvat Traysonista, joka varmaan sai surman liekeissä sinä yönä, yksin ja kauhuissaan, KC:n yrittäessä turhaan päästä auttamaan häntä.

KC juoksi kunnes ei pystynyt enää ja kaatui märälle ruohikolle, vailla henkeä ja kyynelten tulviessa hänen kasvoille.

Hän oli jälleen kerran yksin maailmassa ja hän vannoi itselleen olevansa selviytyjä, ja tekevänsä kaikkensa pitääkseen unelman elossa; oli se unelma mitä tahansa.