KLAANIN PARIT

Ebony ja Zoot

Ebony ja Zoot

1. kausi

Ebony ja Zoot ovat yhdessä jo sarjan alussa. Zoot on Hurjien johtaja ja Ebony Hurjien kuningatar. Koko kaupunki pelkää tätä johtajaparia ja on heidän vallassaan. Toisaalta heillä on myös vaarallisia vihollisia muissa suurimmissa valtaklaaneissa. Ebony on elementissään, mutta Zoot ikävöi hiljaisina hetkinä Trudya. Bray tapaa kerran salaa Zootin ja saa houkutelluksi hänet tapaamaan Trudya ostarille. Zoot saa valitettavasti surmansa tappelussa Lexin kanssa.

Viidennellä tuotantokaudella Mega ja Java yrittävät saada Ebonyn sekoamaan näyttämällä hänelle kolmiulotteista kuvaa Zootista hotellin käytävällä ja vaikuttamalla hänen ajatuksiin Megan muokkaaman Paratiisi-ohjelman avulla. Ebony alkaa uskoa, ettei Zoot olekaan kuollut. Mega värvää myös Darryl nimisen pojan esiintymään Zootina, jotta saisi koko kaupungin vakuuttuneeksi siitä, että Zoot on elossa. Java toimii pappina, kun Ebony ja Zoot menevät koululla naimisiin. Tosiasiassa kyse on vain Ebonyn mielen tuottamasta harhakuvasta, jota Java pitää yllä vaivuttamalla hänet säännöllisesti Paratiisiin. Ebony tajuaa lopulta jutun olleen petosta Javan ja Megan taholta.