TAKE 9 KAHVILA

Tietoa kahvilasta

Take 9 kahvila tarjosi työntekijöille ruokaa Klaani sarjan kuvausten aikana. Edward kertoi jakavansa ruokaa noin 90-100 työntekijälle. Hän sanoi käyttävänsä lämpöpeittoja pitääkseen ruuan lämpimänä, sillä ruokaa oli niin paljon. Tiimi valmisti ruuan päivää aiemmin, joten ruokalista riippui paljon aikataulusta. Työntekijät söivät paljon ruokaa, eivät vain donitseja. Kahvilan kautta kulki paljon ruokaa joka päivä. Tarjolla oli erilaisia voileipiä, pastaa ja piirakoita. Pyynnöstä voitiin tehdä myös erityisiä aamiaisia. Salaatteja tehtiin noin 60 viikossa, leipiä 50 sekä pastaa 10-12 kiloa. Sipulia, kanaa, lista vain jatkuu. Tiimi ei vain tehnyt ruokaa, vaan myös toimitti sitä. Kilometrejä kertyi noin 300 viikossa. Take 9 kahvilan virallinen kokki rakasti tehdä italialaista ruokaa. Hän pääsi jyvälle ruuan teosta tietenkin Italiassa. Hän matkusteli siellä ja oppi hyviä taitoja ja ruokalajeja. Työntekijät saivat osansa näistä taidoista joka viikko. Työntekijöiden lempiruoka oli kana ja salaatti. Heidän täytyi syödä terveellisesti! Tavallisesti ruokalistalla oli liharuoka, kasvisruoka, leipävalikoima, kaksi tai kolme erilaista salaattia sekä jälkiruoka. Ruokalista oli erilainen riippuen siitä, oliko kesä vai talvi. Kesällä kahvila tarjosi kylmää ruokaa kuten hedelmäsalaatteja ja porkkanakakkua. Kahvilassa työskenneltiin pitkää työpäivää. Päivä aloitettiin seitsemältä aamulla ja lopetettiin kuudelta illalla. Kesällä moni hengaili ulkona kahvilassa. Se oli mukava paikka pitää taukoa, etenkin herkullisen ruuan vuoksi.