MOONIN TARINA

Mitä Moonille on tapahtunut Klaani sarjassa

Kolmas tuotantokausi


Moon kulkee tietä pitkin hevoskärryillä klaaninsa kanssa. He näkevät Brayn, joka makaa tien sivussa. Klaanin johtaja Pony Jo ei haluaisi pelastaa Brayta, mutta Moon haluaa ottaa Brayn mukaan. Moon hoitaa pahoinpideltyä Brayta teltassa Pony Jon katsellessa harmistuneena. Bray mutisee unissaan.





Lopulta Bray herää ja näkee Moonin kasvot. Bray kutsuu tyttöä kauniiksi. Myöhemmin Moon kertoo Braylle nimensä ja syöttää Brayta. Moon sanoo myös, että Bray on heidän leirissään. Hänen klaaninsa myy hevosia ja vaihtaa asuinpaikkaa. Hän kertoo, että Bray on ollut heidän leirissään kolme päivää. Pony Jo saapuu teltan ovelle ja kutsuu Moonin luokseen. Moon kertoo Braylle, että Pony Jo haluaisi seurustella hänen kanssaan, mutta hän ei halua sitä. Moon ja Bray istuvat myöhemmin teltan ulkopuolella. Moon hoitaa Brayn haavoja ja utelee tietoja Braysta, joka ei kuitenkaan vastaa. Moon pyytää anteeksi. Bray kertoo, että hän on jättänyt ongelmia taakseen eikä ole varma siitä, haluaako hän palata.





Moon hakee vettä. Bray kävelee hieman ja puhuu siitä, millainen hän oli aiemmin. Moon on sitä mieltä, että virus muutti kaiken. Hän uskoo, että jokainen voi tehdä maailmasta sellaisen kuin haluaa. Pony Jo huutaa, että Moonin pitää jatkaa töitään. Moon kertoo, että hän haluaisi lähteä pois leirin joukosta, mutta hänellä ei ole siihen tarpeeksi rohkeutta yksin. Pony Jo saapuu paikalle ja ottaa Moonista kiinni. Bray yrittää estää häntä, mutta lyhistyy maahan yskimään. Moon kysyy, haluaako Pony Jo lyödä sairasta miestä. Moon auttaa Brayn takaisin vuoteelleen. Moonin tietämättä Pony Jo pyytää Braylta anteeksi ja kertoo klaanin muuttavan parin päivän päästä. Pony Jo myös tunnistaa Brayn. Moon ihmettelee, miksi Bray ei ole kertonut hänelle, kuka hän on. Hän ehdottaa, että he yrittävät yhdessä luoda itselleen uuden elämän. Moon antaa Braylle suukon.





Bray tekee Moonin tietämättä lähtöä ja toivoo, että Pony Jo ojentaa Moonille hänen viestinsä, jossa lukee, että ´toivoisin että vastaus olisi ollut kyllä - Bray´. Pony Jo heittää viestin kuitenkin nuotioon, jolloin Moon ei koskaan saa tietää viestistä. Myöhemmin Moon kysyy Pony Jo:lta, onko Bray lähtenyt. Pony Jo väittää, että Bray ei jättänyt mitään viestiä. Moon katselee surullisena eteensä.