HAUTAJAISET

Klaanissa kuolleiden hautajaiset ja muistotilaisuudet

Johdanto

Kun ryhmälle tärkeä ja rakas henkilö kuolee, ystävät haluavat järjestää hänelle hautajaiset. Rituaali helpottaa heitä käsittelemään henkilön kuolemaa ja siirtymään elämässä eteenpäin. Yleensä suruaika kuitenkin alkaa vasta hautajaisista, ja niille jotka ovat tunteneet vainajan läheisesti, voivat hautajaiset olla raskaskin koettelemus. Klaanissa suurin kuolinsyistä on viruksen lisäksi onnettomuudet, ja se että joutuu jonkun tappamaksi. Klaanissa sattuu sellaistakin, että henkilöiden luullaan kuolleen, mutta he ovat todellisuudessa vielä elossa. Joskus on pakko mielenrauhan vuoksi julistaa henkilö kuolleeksi, vaikka ei ole ruumista nähnytkään, kuten Brayn tapauksessa. Välillä ihmisten on vaikea ottaa joidenkin vaikutusvaltaisten henkilöiden kuolemaa todesta (Zoot) kun eivät ole itse nähneet ruumista eivätkä olleet mukana hautajaisissa.


Alla on jaoteltu hautajaiset kausittain. Voit siirtyä linkistä lukemaan kyseistä tekstiä.

1. kausi: Martin (Zoot), Glenn
2. kausi: Amber ja Zandra
3. kausi: Dal, Ned
5. kausi: Bray, Pride, Siva ja Java


Zootin hautajaiset

1. kausi, 8. jakso.

Trudy, Bray, Dal ja Jack naamioivat itsensä Demon Dogsien tyylisesti, jotta heitä ei tunnistettaisi ulkona, kun he menevät hautaamaan ryhmänä Zootia.

He kuljettavat Zootin ruumista lakanoihin kiedottuna ostoskärryissä. Jack ja Dal menevät edeltä varmistamaan, ettei matkalla ole ketään, joka voisi nähdä heidät. He huomaavat, että Demon Dogsit ovat asettuneet hautausmaalle asumaan, jolloin Zootin hautaaminen sinne ei siis onnistu.

Trudy vaatii Zootille yhä kunniallisia hautajaisia. Jack ehdottaa, että he hautaisivat Zootin meren äärellä, sillä ranta on vain viiden minuutin kävelymatkan päässä.

Rannalta he löytävät vanhan veneen ja Dal löytää läheisestä rakennuksesta venemoottorin ja kanisterin bensaa.

Bray vertaa Zootia sotapäällikköön ja ehdottaa, että he lähettävät hänet pois palavassa veneessä. Trudy harkitsee ehdotusta ja hän toteaa, että Zoot pitäisi siitä. He menevät etsimään puunoksia ja kaikkea muuta palavaa materiaalia veneeseen.

Hautajaisseurue on sytyttämässä venettä tuleen, kun Amber ehdottaa, että joku sanoisi jotain tilaisuuteen sopivaa. Bray lausuu: Hyvää yötä Martin, jumalan siunausta. Matkaa turvallisesti rajan taakse. Kaikki odottavat siellä sinua. Äiti, isä, kaikki. Bray pitää puhuessaan kädessään Martinin härkäriipusta, joka oli ollut hänen johtajan symbolinsa hurjissa.

He työntävät veneen vesille, käynnistävät moottorin ja sytyttävät veneen palamaan.

Veneen ajelehtiessa palavana pois, Amber ihmettelee Brayn puheessa yhtä kohtaa. "Martin?" Amber kysyy, johon Bray vastaa: "Niin, se oli hänen oikea nimensä. Hän oli minun veljeni… minun pikkuveljeni."

Bray antaa myöhemmin Zootin härkäriipuksen Ebonylle todistaen näin hänelle, että Zoot oli kuollut. Ebony alkaa pitää riipusta, jolloin hänestä tulee Hurjien uusi johtaja. Hän kertoo heille suureen ääneen nähneensä näyn Zootista ja löytäneensä aamulla riipuksen viereltään.


Glennin hautajaiset

1. kausi 41. jakso.

Klaani polttohautaa Glennin roviolla Tai-Sanin sepittäessä taustalla hänelle hautajaispuheen, jota tuskastunut Patsy ei ymmärrä. Patsy on aivan pois tolaltaan. Amber lohduttaa häntä, ja sanoo, ettei Patsy ole ainoa, jota pelottaa. Glennin hautajaisissa ovat mukana kaikki, sillä Glennin sairastama virus koskettaa läheisesti heitä kaikkia.

Tai-Sanin hautajaispuhe:

"Lähde täältä rauhaisin mielin Glenn, ylitä raja turvallisesti niin kulkeudut takaisin maailmanlaajuiseen tietoisuuteen. Toivottavasti murrat karman kahleet ja löydät vapautuksen kärsimyksestä."


Amberin ja Zandran hautajaiset

2. kausi 1. jakso.

Zandra ja Amber haudataan Kotka-vuorelle observatorion läheisyyteen. Myös Amberin uskottiin kuolleen räjähdyksessä, sillä Ebony kertoi kaikille niin. Tarinan saamme kuulla kokonaisuudessaan vasta myöhemmin, kun Amber palaa 3. kauden alussa takaisin sarjaan Eaglen hahmossa.

Hautajaisisssa ovat mukana kaikki Ostarinrotat, sillä he ovat yhdessä matkustaneet kotkavuoren observatorioon, jossa onnettomuus tapahtui. Seurueeseen kuuluvat siis Tai-San, Lex, Dal, Cloe, Trudy, Patsy, Ryan, Salene, Jack, KC ja Ebony sekä Bray, joka on tajuttomana vielä Tai-Sanin pitämän puheen aikana.

Tai-San pitää seuraavan muistopuheen:

"Olemme menettäneet kaksi rakasta ystävää; kumpikin Ostarinrottia. Amber, niin määrätietoinen ja älykäs, oli joku jota pystyimme arvostamaan; hän oli synnynnäinen johtaja. Zandra puolestaan haki elämältä iloa, kauneutta, nautintoa ja hauskanpitoa. Nämä ovat myös hyviä luonteenpiirteitä ihmisessä. Olemme oppineet niin paljon heiltä kummaltakin, ja meidän on pidettävä ne asiat mielessämme jatkaessamme elämässä eteenpäin."

Lex kuuntelee hiljaisena eikä hänellä ole sen jälkeen enää mitään sanottavaa. Dal syyttää Tai-Sania siitä, että tämä oli johtanut heidät vuorelle, jossa Amber oli saanut surmansa.

Monet ajattelevat sen jälkeen, ettei ole mitään mieltä jatkaa enää klaanina, sillä kaksi heidän jäsentä on kuollut, ja Amber oli kiistatta Ostarinrottien johtohahmo. Hän oli lisäksi hyvin tärkeä ystävä Dalille ja rakastettu Braylle, jotka pitävät hänen kuolemaa epäreiluna. Lex puolestaan rakasti Zandraa ja tyttö oli raskaana hänelle kuollessaan; Lex ei näe missään enää mitään mieltä ja kaupungissa hän ratkeaa ryyppäämään.

Bray jää yksinään haudalle suremaan muiden lähdettyä. Bray suutelee sormusta, jonka oli saanut lahjaksi Amberilta ja laittaa sen kivenmurikan alle. Tämän jälkeen klaania pitää yhdessä ainoastaan motivaatio löytää vastalääke. Kestää aikaa ennen kuin Bray ja Lex toipuvat surusta ja klaani eheytyy järkyttävän tragedian jälkeen.


Dalin hautajaiset

3. kausi 12. jakso.

Dal kuuluu kapinallisiin ja kuolee hypätessään alas ostarin parkkitasanteelta Valittujen huomattua hänet ja lähdettyä jahtaamaan häntä. Muut kapinalliset, joihin kuuluu Bray, Lex, Ebony sekä Amber, Pride ja muita Ekoja, hautaavat Dalin vuoren huipulle, jolta avautuu näköala satamaan. Dalin kuolema on järkyttänyt Amberia liikaa, eikä hän pysty sanomaan mitään, vaan antaa Brayn puhua hänen puolesta.

Bray: "Olemme kokoontuneet tänne tänään muistelemaan Dalia, ihmistä joka taisteli sen puolesta mihin uskoi. Dal haaveili tulevaisuudesta, jossa jokainen voisi omistaa tilkun maata, jolla kasvattaa vihanneksia, ja kaikki voisivat elää sovussa keskenään. Hän ei nähnyt koskaan unelmansa käyvän toteen, ja tuskin näemme mekään. Mutta hän toimii suunnannäyttäjänä niille, jotka eivät suostu luopumaan unelmista. Dal, olit enemmän kuin ystävä, olit inspiraation lähde."

Amber murtuu ja koittaen pidätellä kyyneliään hän lähtee vuorelta. Bray lähtee seuraamaan häntä varmistaakseen, että hän on kunnossa.


Nedin hautajaiset

3. kausi 48. jakso.

Alice kuljettaa Nedin ruumiin maatilalle, jossa hautaa hänet. Hän laittaa haudalle vihreän sormuksen, jonka Ned oli antanut hänelle ja joka symboloi heidän suunnittelemaa uutta elämää maatilalla. Alice istuu monta päivää haudalla ja itkeskelee yksinään Nedin kuolemaa.

Nedin pikkusisarukset Andy ja Tally kantavat Nedille kaunaa siitä, että veli oli juopotellut ja tullut tyhmyydessään tapetuksi, ajattelematta taaskaan yhtään heitä, eivätkä saavu kunnioittamaan veljeään haudalle.


Brayn muistotilaisuus

5. kausi 5. jakso.

Braylle ei voida järjestää hautajaisia, sillä Teknot ovat siepanneet hänet. Amber ja Trudy pitävät Braylle kuitenkin kahdestaan muistotilaisuuden sen jälkeen, kun Amber on saanut tietää, että Bray oli "deletoitu" ja oli valmis hyväksymään Brayn kuolleeksi. Amber vie Trudyn korkealle paikalle puiden lomassa, josta avautuu kaunis näköala vuorille. Hän kertoo Trudylle, että siellä hänellä ja Braylla oli ollut tapana viettää kahdenkeskistä aikaa.

He asettavat kumpikin Braylle kuuluneen tai häneltä saadun esineen pieneen kangaspalaan, jonka kietovat nyytiksi ja asettavat sen puun oksanhaaran. He kunnioittavat Brayn muistoa kaikessa hiljaisuudessa. Sanoja ei tarvita, sillä Bray oli omalla tavalla rakas heille molemmille.


Priden hautajaiset

5. kausi 9. jakso.

Pridelle järjestetään hautajaiset aukealla paikalla metsässä kaupungin laidalla. Paikalla ovat Amber, Salene, May, Lex, Jay ja Trudy.

He seisovat hiljaa haudan äärellä, ja Amber ehdottaa Salenelle, joka on kyykistynyt ristin luokse, että joku sanoisi jotain kaunista Pridesta.

Amber tarjoutuu pitämään puheen, mutta Salene haluaa puhua. Koottuaan itseään hieman, hän nousee ylös ja pitää juhlaseurueelle seuraavan puheen:

"Pride ei koskaan oikeastaan liittynyt Ostarinrottiin – ei ainakaan virallisesti; hän oli siihen liian itsenäinen, ja viihtyi yksikseen. ”Mihin klaaneja tarvitaan?” hän ihmetteli usein, kun kaikki elolliset ovat luonnostaan yhteydessä toisiinsa. Ja silti hän jollain tapaa edusti sitä kaikkea mistä Ostarinrotatkin tunnetaan: lempeyttä, kiltteyttä, mutta myös voimakkuutta. Ja nyt kun hän on poissa, maailma tuntuu pelottavalta paikalta, mutta meidän täytyy yrittää jatkaa eteenpäin. Meidän on juhlittava hänen elämäänsä ja vaalittava niitä asioita joihin hän uskoi."

Salene on hyvin liikuttunut puhuessaan. May vetäytyy puheen aikana yksikseen, ja Trudy yrittää rohkaista häntä tietämättä, mitä Mayn sydämellä on.

Amber kehuu puhetta kauniiksi, johon Salene vastaa, että totta puhuen hän olisi mielummin kuollut kuin menettänyt Priden.


Priden muistotilaisuus

5. kausi 11. jakso.

Hautajaisten jälkeen Salene haluaa viedä Priden kaulakorun Ekoklaanille muistoksi, vieden heille siten myös tiedon Priden kuolemasta. Amber lähtee hänen matkaseuraksi.

Hawk puhuu seuraavasti:

"Nyt kun veljemme talismaani on palautettu, hänen muistonsa pysyy luonamme aina. Veli, ystävä. Olemme iloisia siitä lyhyestä ajasta jonka tunsimme sinut. Nyt olet muuttunut jälleen osaksi maata, vettä, tulta ja ilmaa. Rauha ja vapaus sielullesi."

"Oi rakkaani, ole vapaa", Salene sanoo ja vapauttaa valkoisen kyyhkyn ilmaan.


Sivan ja Javan hautajaiset

5. kausi 39. jakso.

Siva ja Java on haudattu Vapauden ulkopuoliselle vuoren harjanteelle. Javan ja Sivan haudoille ovat kerääntyneet Ebony, Lex, Slade, Jay, Darryl, Ruby, Gel ja Lottie.

Ainoastaan Ram ei ole paikalla, sillä hän on liian vihainen ja katkera Ebonylle Javan kuolemasta.

Lexkin kantaa Ebonylle kaunaa Sivan kuolemasta. Slade on saapunut sinne Ebonylle tueksi. Kun kukaan ei heti puhu mitään, Slade päättää yrittää puhdistaa ilmaa Lexin ja Ebonyn väliltä. Hän puhuu seuraavasti:

"I didn’t know either of these girls. Well, Siva a little. All I know is, no one wanted this. No one. We all saw what happened, but it doesn’t make it any better. There’s just no one to blame. It’s a tragedy."

Lex suuttuu hänen puheesta. Mikä oikeus hänellä on, sillä hän tuskin tunsi Sivaa saati Javaa. Lex syyttää Ebonya Sivan kuolemasta ja marssii vihaisena pois paikalta. Ebony jää yksin haudalle muiden poistuessa.

Ram saapuu myöhemmin kunnioittamaan Javaa haudalle, ja seisoo siinä hiljaa mietteissään. Kun Ruby seuraa häntä, Ram kertoo Rubylle tulevaisuuden haaveistaan Javan kanssa, ja kuinka oli antanut pitkään ihan epäolennaisten juttujen seistä heidän onnen tiellä.