FANFICTION

Klaaniaiheisia fanitarinoita

Nimi: UJOUDEN KIERRE
Kirjoittaja: Sifera
Ikärajoitus: S, sallittu kaikille
Paritus: Jack & Patsy
Tyyli: AU, romantiikka, draama
Tila: Minitarina, joka päättyy ensimmäiseen osaan (tarinahaaste).
Yhteenveto: Jackilla ja Patsylla on tapana käydä yhdessä telttailemassa ja he ovat siellä nytkin. He ovat vain ystäviä.

Mä tykkään siitä. Tykkään tosi paljon, mut en voi kertoa sitä sille. Luulenpa, et me ei voitais enää olla ystäviä sen jälkeen. Se on mulle kaikkein tärkeintä kuitenkin. Sen takia jopa myöntävä vastaus häneltä olisi liikaa, sillä en halua ikinä joutua riitelemään hänen kanssaan. Siksi vältän liian läheisiä välejä hänen kanssaan. Hän on mulle liian tärkeä, enkä aio menettää häntä.

Joskus silti yllätän itseni unelmoimasta siitä, että saisin pitää häntä syleilyssäni. Hän tukeutuisi minuun ja olisimme onnellisia. Voisiko niin tapahtua? Ei mulle, koska olen liian ujo. Mutta jos todella olemme luodut toisillemme, ei meille pitäisi tulla mitään riitaa, niinhän?

Meillä on tapana telttailla yhdessä joskus. Se on kivaa puuhaa, etenkin juuri Patsyn kanssa. Sen kanssa on aina kivaa, kun se on niin mukava ja kiltti. Mua silti painaa se, että se tykkää toisesta ja jauhaa siitä koko ajan. Tai ei ihan koko ajan, itseasiassa aika harvoin. Mä en vaan jaksa kuunnella siitä enää yhtään kertaa enempää. En kuitenkaan kehtaa sanoa sille mitään, ettei se rupea pimittämään muitakin juttuja. Sitten multa voisi jäädä kuulematta jotain muuta tärkeää, jos se aattelisi, että mä en kuitenkaan kuuntele.

"Ihan sama" vastaan laimeasti, kun hän kertoo jälleen ihastuksestaan. Mua rupeaa harmittamaan heti, että käyttäydyin niin inhottavasti. Enkös juuri päättänyt kuunnella häntä? Hän katsoo minuun hetken ja kysyy sitten "Jack, mikset pidä Braysta?".
"No on se ihan jees. Mä en vaan..." soperran kömpelösti. Jätän lopun sanomatta, etten sanoisi mitään peruuttamatonta. Kai se Bray on ihan kiva, se ei ole ilkeä, muttei erityisen mukavakaan. Ainakaan mun mielestä. Musta se on aika mitätön, mut jostain syystä kaikki muijat tykkää siitä.
Patsy on hiljaa. Se ei kait viitti riidellä mun kanssa ja hyvä niin. En jaksais selittää, et miks oikeesti oon niin paljon Brayta vastaan. Miksei Patsy vois vaan aatella, et Bray on Amberin pari ja Patsy ois mun pari? Se ois niin selkeetä ja simppeliä. Kaiken järjen mukaan mun pitäis kertoo Patsylle tunteistani suoraan, mikäli haluaisin sen unohtavan Brayn. Mut jotenki en vaan uskalla, ku pelkään, et kaikki romahtaa ja sit mä jäisin yksin.

Mä käperryn omaan makuupussiini, jossa on lämpöistä. Patsy tulee myös telttaan ja käy vierelleni omaan makuupussiinsa. Tää on jännä tilanne joka kerta, vaikka me ollaanki telttailtu yhessä jo muutama kerta. Miten muija ja jätkä voi oikeesti ystävinä telttailla ja vaan nukkua yhessä? Jaksan ihmetellä sitä vieläkin, mut oon tosi tyytyväinen, et asia on näin. Varmaan, jos Patsy yrittäis lähennellä, niin antaisin sen tehdä niin. Tai ehkä pelästyisin kamalasti ja lähtisin karkuun. Vaikea sanoa, mut silti toivoisin, et se huomais mut.

Tää hiljaisuus rupee ahistamaan mua. Patsy on nyt takuulla suuttunu mulle. Mä oon kanssa tosi hermostunut. Tällasessa tilanteessa tekis mieli joskus vaan huutaa, et puhukaa nyt jotain, etten tuu hulluks.
“Jack...” Patsy sanoo äkkiä ja mä hätkähdän, mut oon kuulolla.
“Mikset sä koskaan huomaa mua? Mä oon yrittäny vihjailla vaikka miten, ettei tarvis suoraan sanoo, mut... mut... mut mä tykkään kauheesti susta Jack!” Patsy paljastaa ujosti. Hänen äänensä väreilee epävarmasti, mutta hän on tosissaan. Mä oon todella yllättänyt Patsyn paljastuksesta, mut samalla ikionnellinen!
“Patsy, mä oon samaa mieltä. Siis mäkin tykkään susta!” sanon innokaasti, mut sit mieleeni tulee se toinen, Bray.
“Entä Bray, etkö sä tykkääkään siitä?” kysyn vielä. Nyt mua jännittää, ehkä ei olisikaan pitänyt kysyä. Jos mä oonki Patsylle joku kakkosvaihtoehto, kun se ei voi saada Brayta.
“Hölmö, mä vaan testasin sua! Mä halusin tietää, et tuutko mustasukkaseks musta. Hauska tietää, et se onnistu!” Patsy ilmoittaa ja hymyilee tyytyväisenä. Mäkin hymyilen leveästi ja lasken käteni hänen kätensä päälle.
“Aletaaks oleen?” kysyn ja arvaan, ettei tää voi mennä pieleen.

Ei se meekään, koska me ollaan yhdessä vielä tänäkin päivänä. Kannatti rohkaista mielensä ja antaa mennä vaan. Vaikeudet ja pettymykset kuuluu elämään ihan yhtälailla kuin onnellisuus ja menestys.
Elämä on rohkeutta ja vapautta elää sitä!