FANFICTION

Klaaniaiheisia fanitarinoita

Nimi: KOHTAAMINEN
Kirjoittaja: Katriina
Ikärajoitus: G/S
Hahmot: Amber & Bray
Paritus: Amber & Jay
Tyyli: Romantiikka, draama
Tila: Valmis. Rakkaustarina haasteeseen.
Yhteenveto: Amber ja Bray kohtaavat jälleen toisensa ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä Amber seurustelee nyt Jayn kanssa.


Kuu valaisee heikosti Amberin kasvoja, joille ympärillä olevat puut heittävät ajoittain varjonsa. Ilta on viileä, joten hän asettelee takkiaan tiukemmin kiinni. Kylmiä väreitä aiheuttaa myös vallitseva tilanne, sillä Amberin silmät ovat keskittyneet katselemaan Brayta, jonka hiukset liikahtelevat heikossa tuulessa. Hän kohtasi Brayn vähän aikaa sitten pitkän erossa olon jälkeen. Sinä aikana on muuttunut paljon, sillä hän synnytti lapsen, jonka hän nimesi Brayksi isänsä mukaan, ja hän aloitti seurustelun Jayn kanssa. Amber halusi vetäytyä syrjään keskustellakseen rauhassa Brayn kanssa, mutta kumpikaan ei saa aloitettua keskustelua.

"Bray...", Amber aloittaa varovasti. Alkushokin, naurun ja ilonkyynelten jälkeen on vaikeaa puhua vakavasti tärkeistä asioista. "Minulla on sinulle kerrottavaa."

"Kaikki ei ole niin kuin ennen, vai mitä?" Bray sanoo ja nostaa tuskastuneen katseensa Amberiin. Katseesta voi aistia syvää rakkautta, kaipuuta ja surua sekä uudelleen menetyksen pelkoa.

Amber pudistaa aavistuksen päätään ja tuntee halua itkeä, mutta tukahduttaa kirvelevät kyynelten alut.

"Ei se mitään", Bray jatkaa selvästi aistien Amberin tuskan, jolloin Amber laskee katseensa maahan. "On luonnollista jatkaa elämää eteenpäin niin pitkän ajan jälkeen."

Amber kohottaa nopeasti päänsä ja katsoo Brayta kysyvästi. Hän ihmettelee, kuinka nopeasti Bray ymmärsi, mitä hän halusi tälle kertoa. Toisaalta se oli ilmeisesti helposti tulkittavissa tilanteen painostavuuden vuoksi. "Olen pahoillani", hän kuiskaa ja pitää pitkän tauon. "En tarkoittanut sitä niin. Harkitsin sitä pitkään ja kieltäydyin aluksi, mutta sitten..."

"Asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä", Bray vastaa ja katsoo Amberia silmiin. Hän nostaa hiljaa kätensä koskettaakseen Amberin poskea hellästi. Amber värähtää tuntiessaan kosketuksen. Hänet valtaa tuttuuden tunne, mutta samaan aikaan hän kokee, ettei hän enää tunne edessään olevaa Brayta. Amber ei ymmärrä, kuinka he voisivat jatkaa tästä eteenpäin, sillä tilanne on liian vaikea. Hän ei voisi noin vain hylätä Jayta, jota hän tuntee rakastavansa, ja jatkaa elämäänsä siitä, mihin se jäi Brayn kanssa kauan aikaa sitten. Amber ei myös tiedä, kuinka hän voisi enää seurustella Jayn kanssa, kun hänen lapsensa isä on palannut takaisin hänen elämäänsä. Eniten Amberia hämmentää Brayn ymmärtäväisyys. Amber tuntee silmiensä kirvelyn käyvän ylivoimaiseksi. Hänen silmänsä sumentuvat kyynelten alkaessa purkautua uomistaan. Bray vetää hänet samassa rakastavaan ja rauhoittavaan syleilyynsä.