FANFICTION

Klaaniaiheisia fanitarinoita

Nimi: AMBER JA JAY "LEVOTON SYDÄN"
Kirjoittaja: Jeanne
Ikärajoitus: ei ole
Tyyli: draama
Hahmot ja juoni: Amberin ja Jayn suhde Klaanissa (4. ja 5. kaudet). Tapahtumat kuvataan niin kuin sarjassa.
Vapaa sana: Suomennan tästä Linda Jensenin kirjoittamasta kirjasta nyt tarinaa Amberin ja Jayn osalta. Amberin ja Jayn suhde oli minusta jotenkin todella sekava teknojen ja heidän molempien menneisyyden vuoksi. Elikä, en ole ammatiltani mikään kääntäjä, mutta toivottavasti teksti on kuitenkin ihan ymmärrettävää.
Tila: Työn alla. Eli jatkoa seuraa.


1. osa:

Viikko sen jälkeen, silloin kun olin ensimmäisillä kävelyretkillä metsässä, niin Teknot vangitsivat minut ja veivät mukanaan kaupunkiin. Sitä seurannutta aikaa en edelleenkään muista. Ostarinrotat vapauttivat minut ja sanovat, että se on ihan hyvä niin. Teknot nimittäin pakottivat minut olemaan cyber-avaruudessa. En tiedä mitä olen joutunut siellä kokemaan, enkä haluakaan tietää. On kyllä aika paksua, että he nimittävät sitä ohjelmaa Paratiisiksi!

Klaanini luona tutustuin Jay-nimiseen poikaan. Pidän hänestä aika paljon, vaikka hän onkin kovan luokan tekno. Joka kerta, kun olen keskustellut hänen kanssa, ihmettelen yhä uudestaan, miten hän voi olla yksi heistä. Jay näkee Teknojen laitteet kuitenkin vain välineinä, jotka helpottavat ihmisten elämää. Meillä on samoja tavoitteita, joten ymmärrän Jayta oikein hyvin.

Loppujen lopuksi meidän tuttavuutemme kesti vain vähän aikaa. Teknojen painostuksen takia kaupungissa tuli yhä levottomampaa, joten lähdin Trudyn kanssa takaisin metsään. Tällä kertaa löysimme Ekot. He ottivat meidät vastaan ja ovat siitä lähtien pitäneet meistä hyvää huolta. Mikä onni! En nimittäin ole vielä täysin kerinnyt toipumaan vankeuden ajastani. Pelkäänpä, että siinä saattaa mennä vielä tovi, ennen kuin olen jälleen entiseni. Joka tapauksessa tämän parempaa paikkaa minulle ja pikku Braylle ei ole olemassakaan!

Muutamaa päivää myöhemmin myös tämä matkapaikka näyttää kuitenkin uhatulta. Amber ja Trudy törmäävät metsässä Ebonyyn ja Jayhin, jotka ovat lähteneet teknoja pakoon. Jay on eronnut Teknoista ja Ebony on jättänyt heidän johtajan Ramin, jonka kanssa oli yhdessä. Nyt Ekot voivat vain toivoa, etteivät nuo kaksi ole tietämättään johdattaneet teknoja sinne heidän perässään.


2. osa:

Aamulla Jay ja Ebony aikovat jatkaa matkaa. Sillä välin kun Ekot huolehtivat heidän mukaansa kaiken tarpeellisimman, Amber haluaa laittaa pisteen vihanpidolleen Ebonyn kanssa ja he tekevät sovinnon. Ebony ei kainostele sitä, että hänellä on tunteita Jayta kohtaan. Hän tuntuu olevan ihan vakavissaan Jayn kanssa, sillä puhuu että voisi viettää loppuelämänsä tämän kanssa. Se saa Amberin ihan sanattomaksi. Hänellä on pieni ihastus Jayta kohtaan, mutta eihän hän voisi haaveilla Brayn lisäksi kestään muusta miehestä. Joten ilman mitään syytä kieltäytyä, hän lähtee Jayn ehdotuksesta pikkuiselle kävelyretkelle metsään.

Kun he keskustelevat kaupungin katastrofaalisesta tilasta, Amber huomaa taas miten samanlaisia tavoitteita heillä on. Amberiin tekee vaikutuksen se, että Jay pahoittelee kuuluneensa taannoin Teknoihin.

Kun Jay kertoo, että on päättänyt lähteä takaisin kaupunkiin ja taistella Ramia ja Teknoja vastaan, Amber huolestuu. Häntä kalvaa pelko Jayn puolesta, mikä on hämmentävää.

"Aina tulee uusia johtajia, jotka haluavat hallita kaupunkia", Amber sanoo vaivautuneesti. "Sille ei tule milloinkaan loppua! Ensin Zoot, sitten Gurdian ja nyt Ram..."

Emme saa sen takia lakata taistelemasta heitä vastaan!" Jay vastaa. "Meidän täytyy suojella niitä ihmisiä, joista välitämme!"

Amber jää huomaamattaan tuijottamaan häntä. Jay on todella söpö kiukustuneena. Tajuamatta mitä tapahtuu, Amber huomaa yhtäkkiä, että he suutelevat. Kun Amber palaa takaisin maanpinnalle, niin hän kavahtaa äkisti kauemmas Jaysta.

"Tuota... minun pitää mennä.", Jay sanoo vähän nolosti ja katoaa puiden lomaan. Amber seisoo jäykkänä paikallaan ja yrittää ymmärtää, mitä juuri äsken tapahtui.

Mitä menin tekemään? Suutelin Jayta! Mutta miksi? Enhän minä rakasta häntä! Pidän kyllä hänestä toki. Me molemmat tahdomme oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Mutta eihän se ole lähellekään mikään syy suudella häntä! En ymmärrä mitä ajattelin. Miksi annoin sen tapahtua?

No se nyt vaan tapahtui. Ja ihan arvaamatta. Lopetin tietysti heti. Mutta en saa sitä silti tekemättömäksi. Mikä minua oikein vaivaa? Rakastan Brayta, enkä ikinä aloittaisi jotain jonkun toisen miehen kanssa, sehän on selvää. Mutta tykkäsin siitä pususta! Se on petos! Olen pettänyt Brayn ja kaiken mikä on minulle pyhää. Voisin painua häpeästä maan alle!

Pitelen pikku Brayta sylissäni. Jos hän tietäisikin, että hänen äitinsä käyttää ensimmäisen tarjoutuvan tilaisuuden käydä vieraisssa niin mitähän hän siihen sanoisi? Mutta ei se ollut sellaista. Ei se ollut mikään romanttinen kohtaaminen. Se vain tapahtui. En todellakaan tiedä miksi!

Sitten Ebonykin järjesti kohtauksen. Hänen mielestä olen rohkaissut Jayta palaamaan kaupunkiin. Suoraan leijonien kitaan! Se on tietysti täyttä roskaa. Ebony taitaa vakavissaan uskoa, että rupeaisin Jayn kanssa johonkin ihan vaan ollakseni ilkeä! Minun oli tosi vaikea sanoa Ebonylle, etten voisi ikinä tuntea mitään Jayta kohtaan. Mitä tämä kaikki oikein merkitsee? Maailmankirjat ovat menneet ihan sekaisin.

Ei edes Trudy uskonut minua, kun sanoin, että Bray on ainoa mies minulle. Sen ymmärrän, että Hawk on minua kohtaan epäluuloinen, sillä hän oli sellainen jo silloin, kun saavuin ensimmäistä kertaa Ekojen luokse. Mutta Trudy? Hän oli silloinkin paikalla, kun synnytin pikku Brayta! Miten hän voi epäillä, että minulla olisi Brayn isän lisäksi kiikarissa joku toinen?

Ja juuri Jay? Ei, ei ikinä! Hän on varmasti osasyyllinen Brayn katoamiseen! Jay kuului Teknoihin! Miten voisin muka joskus tuntea jotain häntä kohtaan?

Kirottua! Kunpa en olisi suudellut Jayta! Voisin läimäyttää itseäni siitä hyvästä!


3. osa: 'Irrotettu'

En kadu sitä, että päätin matkata Jayn ja Ebonyn kanssa kaupunkiin. Jätin pikku-Brayn rauhallisin mielin Trudyn hoiviin. Tosin matkan aikana olin useaan kertaan vähällä kääntyä ympäri ja palata takaisin jatkamaan rauhaisaa ja melko turvallista elämääni lapseni ja ekojen luokse. Ebony aiheutti minulle nimittäin päänvaivaa. Alusta asti hän ärhenteli minulle ja vähintäänkin katsoi, että pidin Jayhin etäisyyttä. Ihan niin kuin Jay vähääkään kiinnostaisi minua! En toki lähtenyt hänen perässä kaupunkiin. Päätökseni johtuu ainoastaan siitä, että kaupunkilaiset ovat pahassa pulassa. Jonkun on ehdottomasti puututtava siihen, miten kaltoin Teknot kohtelevat heitä! Olimme hädin tuskin saapuneet kaupunkiin, kun pahimmat pelkoni jo toteutuivat.

Pakolaiset, joita tapasimme matkalla, kertoivat Ramista karmivaa tarinaa. Hän on sen koukuttavan Paratiisi-ohjelman avulla pakottanut ihmiset tekemään hänelle töitä. Hänen apulainenkin herättää kaupunkilaisissa kauhua. Tarkkailin miten Jay otti tämän uutisen vastaan. Hän ei olisi kai osannut kuvitella, että hänen pikkuveli suostuisi niin täysin valjastetuksi Teknojen kidutuskoneistoon hommiin. Juuri Ved on nimittäin tämä Ramin apuri. Jay aikoo taistella noita vaarallisia mahti-ihmisiä vastaan vapauttaakseen Vedin heidän otteesta.

Saavuttuamme kaupunkiin olimme suuressa vaarassa tulla nähdyksi valvontakameroissa, joita oli kaikkialla. Onnistuimme kuitenkin kiertämään ne ja pääsimme livahtamaan huomaamatta ostarille. Oli ihanaa nähdä taas vanhaa porukkaa! Ainoastaan Lex oli pidättyväinen. Kaikki muut olivat heti valmiita liittymään taistelurintamaan Teknoja vastaan.

Me hyödyimme paljon Jayn tietämyksestä Teknojen toimintatapojen ja rakenteen suhteen. Lex piti kuitenkin Jayta alusta asti petturina. Jouduin käyttämään kaiken vaikutusvaltani klaanimme muinaisena johtajana, saadakseni muut luopumaan epäilyistä ja syytöksistä Jayta kohtaan. Sen jälkeen kukaan ei enää ole epäillyt Jayta.

Trudy kuitenkin ilmestyi ostarille ennen kuin ehdimme käydä taistoon. Onneksi minun lapseni on turvassa ekoleirillä! Teknot kuitenkin kidnappasivat Trudyn tyttären. Ihan ymmärrettävää, että Trudy oli tulossa hulluksi huolesta. Lopulta kävi Tai-Sania kiittäminen, että Trudy sai pikku Bradyn takaisin. Silloin kaikki luulivat, että Tai-San oli kääntynyt Teknoihin!

Mutta näinä ratkaisevanina päivinä tapahtui vielä muutakin! Jayn eräs yhteyshenkilö, Mega, tarjoutui tekemään kaikki Teknojen aseet tehottomiksi. Mega sai kehittämänsä monimutkaisen ohjelman avulla oikealla hetkellä yhteyden keskustietokoneeseen, joka oli vastuussa aseiden lataamisesta. Useiden temppujen ja riskinottojen jälkeen me joka tapauksessa saimme Teknojen tärkeimmät järjestelmät lopulta hallintaamme. Se kaikki onnistui odotettua helpommin.

(Jatkuu seuraavassa luvussa...)