Arkiston otsikkokuva

TTK TÄYTTÄÄ VUOSIA

31.5.2010 Postittanut Zipzu

3.6. tulee kuluneeksi 7-vuotta siitä kun The Tribe - Klaani yhteisö perustettiin! Eli sivumme juhlii pian 7-vuotista taivaltaan! Mielestäni se on aika upea saavutus. Uutisoin asiasta nyt, sillä lähden loppuviikoksi reissuun, enkä valitettavasti pääse päivittämään ainakaan viikkoon sivuja tai juhlistamaan varsinaista juhlapäivää netissä. Te kaikki muut voitte kuitekin sivun pitkää taivalta juhlistaa. Liittykää ihmeessä vaikka foorumille ja pääsette siellä keskustelemaan asiasta. Kun palaan tulossa on uutta ulkoasua ja kuukauden valinnat päivitetään.

ARI JA JENNYFER LYHYTELOKUVISSA

30.5.2010 Postittanut Katriina

Ari Boyland (Klaanin KC) osallistui V 48HOURS 2010 lyhytelokuvafestivaaliin. Hän näyttelee Chicane lyhytelokuvassa hahmoa nimeltään Brent. Sen on ohjannut Alastair Tye Samson. Elokuva kestää viisi minuuttia. Se kuvattiin 16.-18.4.2010. Elokuva voitti palkinnot Best Cinematography ja Best Use Of Line. Se oli ehdokkaana myös parhaan näyttelijän ja seksikkäimmän otoksen palkinnoille. Elokuvassa näyttelevät myös Anoushka Klaus, Jodie Hillock ja Jason Fitch.

Myös Jennyfer Jewellin (Klaanin Ellie) tähdittämä The Visitor elokuva nähtiin festivaaleilla. Hän näyttelee äitiä, jonka tyttären luona käy mielikuvitusystävä. Hän kutsuu kotiinsa papin karkoittamaan pahan hengen. Elokuva kuvattiin 16.-18.4.2010. Sen ohjaajana toimi Tomoko Uryu. Elokuvassa esiintyvät Te Ao O Awhero Little, Angeline Quick ja Andre Munroe.

Lähde: Tribe Heaven

DWAYNE CAMERON LUKUISISSA ROOLEISSA

26.5.2010 Postittanut Katriina

Dwayne Cameron (Klaanin Bray) on kuvannut Aucklandissa Uudessa-Seelannissa lyhytelokuvan nimeltään The Puzzle. Ohjaajana on toiminut Danny Phillips. Elokuva sijoittuu vuoteen 2010. Se kertoo naisesta, joka tekee palapelejä, mutta eräänä päivänä joutuu itse palapelin sisälle 1880-luvun taloon. Naista näyttelevä Jill Roberts on kertonut The Timaru Herald lehdelle, että Dwayne on erinomainen näyttelijä sekä hyvin vahva esiintyjä. Lyhytelokuvan lisäksi Dwayne on käynyt koekuvauksissa Thomas Sainsburyn projektiin nimeltään The Continental Monologues. Hän on näytellyt aiemmin tänä vuonna Thomasin näytelmässä nimeltään Psychopaths.

Dwayne on kunnostautunut myös Curry Munchers elokuvassa. Hän näyttelee hahmoa nimeltään Connor, mikä ei kuitenkaan ole päärooli. Hän vain esiintyy elokuvassa. Elokuva on kuvattu sekä Delhissä Intiassa että Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Se kertoo miehestä, joka on muuttanut Delhistä Aucklandiin. Mies haaveilee samanlaisesta moottoripyörästä, kuin hänellä on ollut Intiassa. Hän aikoo toteuttaa unelmansa vanhempiensa tahdon vastaisesti. Hän kokee vaikeuksia matkan varrella ja rakastuu eurooppalaiseen Maryyn. Elokuvan on ohjannut Cristobal Araus Lobos. Sen on tuottanut Mahayana Films.

Dwaynen uusia kuvia voi katsoa täältä. Lisämausteena katsottavissa on myös Charley Murphy-Samaun (Klaanin Charlie, Hiiren veli) kuva sekä toinen kuva.

Lähde: Tribe Heaven

FLEUR SAVILLEA HAASTATELTIIN

15.5.2010 Postittanut Katriina

Fleur Saville (Klaanin Ruby) esiintyi TVNZ Good Morning ohjelmassa Harry McNaughtonin kanssa. He markkinoivat Giant Face näytelmää. He kertoivat, että näytelmästä on tulossa myös elokuva, mutta Fleur ei ilmeisesti näyttele siinä, koska hän ei ole käynyt vielä koe-esiintymisessä. Fleur kertoo, että näytteleminen komediassa tekee hänet onnelliseksi ja hän haluaa saada ihmiset nauramaan.

UUTTA KLAANIMATERIAALIA USASTA?

14.5.2010 Postittanut Zipzu

David Fox (toinen the Blood of Judasin käsikirjoittajista) kertoi eräässä e-mailissa mahdollisuudesta, että Amerikassa alettaisiin tekemään uutta Klaanin tuotantokautta. Tästä on ollut puhetta ja jos se tulee toteutumaan, olisi the Blood of Judasillakin taas hienot mahdollisuudet päätyä kirjaksi tai elokuvaksi asti. Blood of Judashan on Harry Dufinin ja David Foxin luoma novelli, joka sijoittuu Klaani-sarjan alkuaikoihin, mutta se on selvästi aikuisempi, raaempi ja rohkeampi. Siinä kuvataan todenmukaisemmin sitä, millainen maailma olisi ilman vanhempia. Klaani oli aina nuorten ja lasten sarja, joten sen piti olla sopiva kohdeyleisölleen. The Blood of Judas on tarkoituksella suunnattu vanhemmille, Klaani sarjan aikana ja kanssa aikuistuneille faneille. Aiheesta on uutisoitu täällä jo heinäkuussa 2009 ja uutinen löytyy arkistostamme.

David Foxin meilistä kävi ilmi mm. seuraavat asiat: Muutama kustantamo luki the Blood of Judasin ja piti siitä, mutta he eivät ole uskoneet, että sille olisi tarpeeksi yleisöä ja kiinnostusta. David Fox lähestyi kustantamoita viimeksi tBoJ:n osalta kun Chanel 5 alkoi näyttää Klaanin uusintoja, mutta tuloksetta. Harmillista, sillä novellille on selvästi olemassa jo valmis yleisö, jota se kiinnostaa, sillä monet Klaanisarjan fanit odottavat jo malttamattomina tBoJ:n ilmestymistä. Ehkä uusi Klaanikausi auttaisi tässä ja myös kustantamot vakuuttuisivat siitä, että kiinnsotusta ja lukijoita kyllä on. Voit lukea englanniksi koko David Foxin meilin täältä. Samaiselta sivulta löytyy myös Harry Duffin meili, jossa hän kertoo novellinsa Chicago May ilmestyvän Amazoniin kuukauden tai parin päästä. Se perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu 1920-luvulle, eikä ole missään tekemisissä valitettavasti Klaanin kanssa. Kuitenkin ehkä tutustumisen arvoinen?

Lähde: Tribe Revival

PALJON UUTTA MEDIAA

12.5.2010 Postittanut Zipzu

Olen päivittänyt media-osiota oikein urakalla! Lisäsin paljon uusia iconeja ja kirjanmerkkejä, sekä täysin uusina osioina lisäsin setit ja allekirjoituskuvat. Lisäksi fanitaiteeseen on lisätty muutamia piirroksia ja blendejä.

MUKAVAA ÄITIENPÄIVÄÄ

9.5.2010 Postittanut Katriina

Klaani sarjan tunnetuin äiti on varmasti Trudy. Virittäydy äitienpäivän tunnelmaan lukemalla ensimmäisen kauden neljättä jaksoa, jolloin Brady syntyy maailmaan. Sarjassa kuvataan, kuinka haastavaa on olla äiti etenkin Klaani sarjan maailmassa. Heidän pitää ajatella selviytymistä, turvallisuutta ja tulevaisuutta. Trudyn pitää kestää vielä enemmän kuin muiden, sillä hänellä on kannettavanaan Bradyn isän Zootin aiheuttama taakka. Hänen elämänsä vaikeinta aikaa on luultavasti Valitut klaanin Korkeana Äitinä toimiminen.

Amber on toinen tunnettu äiti. Lue neljännen kauden toista jaksoa, jolloin pieni Bray syntyy. Voit myös lukea Bradyn ja Bray nuoremman hahmokuvaukset. Tutustu myös Valitut klaanin tapaan hoitaa synnytysvalmennusta. Mukavaa äitienpäivää kaikille!

KUUKAUDEN VALINNAT

7.5.2010 Postittanut Zipzu

Kuukauden valinnat on vaihdettu, eli taas voitte vastata uuteen galluppiin, katsoa kuukauden kuvan ja -sivun. Tietenkin toukokuun kalenterikuvakin löytyy tulostettavaksi. Katso kaikki kuukauden jutut täältä.

ANTONIA JA BETH MUOTITAPAHTUMASSA

7.5.2010 Postittanut Katriina

Antonia Prebble (Klaanin Trudy) emännöi hyväntekeväisyys muotitapahtumaa Samantha Hayesin kanssa Frocktails at Mollies hotellissa Uudessa-Seelannissa 1.5.2010. Beth Allen (Klaanin Amber) osallistui myös tapahtumaan kahden tuhannen muun vieraan ohella. Hotelliin oli järjestetty teemahuoneita, joissa oli muun muassa oopperalaulua, pianomusiikkia, muotinäytös ja cocktail paloja. Katso kuvia tilaisuudesta.

Lähde: Tribe Heaven

Galleriasta löytyy nyt paljon suomenkielisiä vanhoja lehtijuttuja!

7.5.2010 Postittanut Jeanne

Muistatko yhä kuinka Klaanin näyttelijät - James, Tom, Antonia, Beth, Mike, Daniel ja Meryl - vierailivat Suomessa vuoden 2003 keväällä? He viipyivät Suomessa useamman päivän, ihailivat Suomen luontoa, shoppailivat ja kävivät mm. Summerin Heikin ja Nupun haastateltavina Sohvassa. Myöhemmin sinä kesänä pärähti Klaanin viides ja viimeinen tuotantokausi pyörimään meillä Suomen televisioissa. Missasitko porukan saapumisen Suomeen kokonaan? Nyt voit muistella mitä he vastailivat suomalaisille toimittajille tai vaikka lukea jutut ihan ensimmäistä kertaa. Lisäsin galleriaan paljon lehtijuttuja kuvineen mm. tästä porukan Suomen vierailusta, joka oli siis osa Klaanin Euroopan kiertuetta. Todella sydämelliset kiitokset Tintille, joka on ystävällisesti skannannut näitä juttuja myös muiden nähtäväksi ja luettavaksi. Klikkaa itsesi kuvista galleriaan. (Lehtijutut löytyvät valikosta oikealta ylhäällä 'Skannatut' -linkin alta.)

PALJASTA PINTAA, KUMMITUKSIA JA HOLLYWOOD GLAMOURIA

1.5.2010 Postittanut Katriina

Jacob Tomuri (Klaanin Luke) esiintyy gladiaattorina useissa Spartacus: Blood & Sand sarjan jaksoissa. Sarja on kuvattu Uudessa-Seelannissa ja siinä näyttelee muun muassa Xena sarjasta tuttu Lucy Lawless. Toisen kauden kuvaukset ovat siirtyneet pääroolin esittäjän Andy Whitfieldin sairastuttua syöpään. Nähtäväksi jää, esiintyykö Jacob vielä toisellakin kaudella. Hän on ilmoittanut Twitterin kautta päässeensä meille vielä tuntemattomaan koe-esiintymiseen 27.4.2010.

Amelia Reynolds (Klaanin Tally) näyttelee Chloe hahmoa Paradise Cafe sarjassa, jota esitettiin Uudessa-Seelannissa vuonna 2009. Chloe on kummitustyttö. Sarjan toista kautta aloitettiin kuvaamaan huhtikuussa Wellingtonissa ja jatketaan toukokuussa Rarotongassa.

Michelle Ang (Klaanin Tai-San) alkaa näytellä Martin Lawrencen komediaelokuvassa nimeltään Big Mommas: Like Father Like Son. Elokuva kuuluu Big Momma´s House elokuvasarjaan. Michellen hahmo on opiskelija. Hän on alkanut tehdä nimeä Hollywoodissa.

Lähde: Tribe Heaven

Arkisto on osa Abadeo sivustoa, jonne pääset avaamalla tämän linkin uuteen ikkunaan.