Arkiston otsikkokuva

FLEUR KYYNELEHTII

28.7.2010 Postittanut Katriina

Fleur Saville (Klaanin Ruby) on antanut haastattelun Woman´s Weekly lehdelle Uudessa-Seelannissa. Hän kertoo kyynelehtineensä jätettyään Shortland Street sarjan. Syynä kyyneliin oli myös se, että hänen lemmikkikissansa oli jäänyt auton alle ja kuollut pari tuntia sitten. Fleur pääsi katsomaan lemmikkiään kuvausten välissä, mutta joutui palaamaan takaisin sanomaan näyttelijöille hyvästit. Hän kertoo, että tunteet olivat pinnassa. Fleur piti lemmikilleen muistotilaisuuden ystäviensä kanssa kynttilöiden ja puheiden kera. Hän ei aio hankkia uutta lemmikkiä, sillä hän kokee, että hän ei pysty käymään kyseisenlaista tilannetta uudestaan läpi. Fleur lähti kuvausten jälkeen kymmenen viikon lomalle Kaliforniaan. Hän kertoo hurahtaneensa matkalla Kundalini joogaan. Tällä hetkellä Fleur pitää taukoa Kingslandissa Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Hän haluaa kokea ja tehdä uusia asioita kuten kirjoittaa käsikirjoituksia ja tehdä elokuvia. Lue artikkelin 1.sivu ja 2.sivu.

Lähde: Tribe Heaven

UUSIA ROOLEJA LAVALLA JA TELEVISIOSSA

25.7.2010 Postittanut Katriina

Antonia Prebble (Klaanin Trudy) on esiintynyt lavalla projektissa nimeltään Idiots, jonka on kirjoittanut Nic Sampson ja ohjannut Tom Sainsbury, Peter Salmon, Dena Kennedy ja Jonathan Brugh. Idiots on komedia, joka seuraa niin sanottujen idioottien päivärutiineja. Antonia sai hyvät arvostelut roolistaan, jota hän esitti kolmena iltana Te Karanga Calleryssa Aucklandissa Uudessa-Seelannissa 20.-22.7.2010. Katsojat saivat maksaa esityksen lopussa sen verran, minkä arvoiseksi he katsoivat esityksen olevan.

Miriama Smith (Klaanin Moz) näyttelee Donna Hall hahmoa draamassa nimeltään Stolen. Donna on kidnapatun vauvan äiti. Uudessa-Seelannissa kohuttiin vuonna 2002 kidnapatun lapsen kohtalosta. Stolen kertoo tarinan, kuten se on oikeasti tapahtunut. Lisää tietoa saat täältä sekä virallisilta sivuilta. Televisioelokuvan on tuottanut South Pacific Pictures. Se saa ensi-iltansa 28.7.2010 kello 20.30 TV3:lla Uudessa-Seelannissa.

Lähde: Tribe Heaven

BETH PUHUU SYÖVÄSTÄ

25.7.2010 Postittanut Katriina

Beth Allen (Klaanin Amber) on kertonut uusiseelantilaisessa New Idea lehdessä, että hän on kohdannut omakohtaisesti pelon syövästä - eikä vain kerran, vaan kaksi kertaa. Beth kertoo olleensa peloissaan. Hän sanoo, että oireiden palautuminen oli epätodennäköistä, mutta ne palasivat silti. Beth on mukana Silver Ribbon Foundation yhdistyksen toiminnassa. Se levittää tietoa gynekologisista syövistä ja tarjoaa tukeaan heille, joilla on sellainen. Beth kertoo, että hänen kaksi isoäitiään ovat kuolleet kyseisenlaiseen syöpään. Hän päättikin ehdottaa, että hänen Shortland Street sarjan hahmonsa Brooke Freeman kohtaisi kyseisenlaisen ongelman, jotta televisionkatsojat tulisivat tietoisiksi asiasta. Bethin mielestä on tärkeää, että naiset puhuvat "siitä, mikä on tuolla alhaalla", joten hän osallistuu myös aiemmin uutisoituun Vaginamonologiin Aucklandin Basement Theatressa. Esityksessä on mukana myös Bethin kollega Maia Jeffries.

Lähde: Tribe Heaven

VANHOJA JA UUSIA UUTISIA

25.7.2010 Postittanut Katriina

Jessie Gurunathan (Klaanin Dawn, farmityttö) on mukana musiikkiyhtyeessä nimeltään The Velvet Sound Society. Lisää tietoa yhtyeestä voi lukea Jessien blogista sekä Twitteristä.

Antonia Prebble (Klaanin Trudy) juhli muiden Outrageous Fortune sarjan tähtien kanssa sarjan uuden tuotantokauden alkua katsomalla sen ensimmäisen jakson TV 3:lta. Juhlat pidettiin Robyn Malcolmin luona. Juhlasta oli kuva Outrageous Fortune Twitterissä. Antonia laittoi viestin: "Hei, täällä Antonia Prebble, olemme kaikki Robynin luona syömässä kalapiirakkaa, toivon että te kaikki nautitte jaksosta". Jakso sai suurimmat katsojaluvut. Se on myös listaykkönen TV3:lla.

Meryl Cassie (Klaanin Ebony) joutui perumaan aiemmin ilmoitetun esiintymisensä, joka piti olla Metro Theatressa Aucklandissa Uudessa-Seelannissa 9.7.2010. Sen sijaan Meryl esitti Etelä-Afrikan kansallislaulun Tri Nations ottelussa 10.7.2010. Ottelu käytiin Etelä-Afrikan joukkueen Springboksin ja Uuden-Seelannin joukkueen All Blacksin välillä Eden Park Stadiumilla Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Se oli eteläafrikkalaisen joukkueen ensimmäinen ottelu Tri-Nations Rugby kiertueella. Voittajaksi selviytyi All Blacks. Aiemmin Megan Alatini (Klaanin Java) on esittänyt kansallislaulun Springboksille.

Lähde: Tribe Heaven

HAASTATTELU MAYSTA JA KUVIA

23.7.2010 Postittanut Jeanne

Sivulle on lisätty Laura Wilsonin (May) haastattelu, jonka hän antoi DragonConissa syksyllä vuonna 2006. (Linkki).

Haastattelussa Laura Wilson muistelee suhdettaan Mayn hahmoon, kun Klaanista on kulunut jo muutama vuosi, ja vastailee visaisiin kysymyksiin näyttelemisestä, siitä kun aloitti sarjassa ja Mayn luonteesta ja miesjutuista sarjassa. Haastattelussa mainitaan myös Sladen näyttelijä Matt Robinson.

Laura Wilson, DragonCon 2006

Näyttelijöiden kuviin on lisätty kuvia Laura Wilsonista (May) ja Beth Allenista (Amber). Mene tästä galleriaan.

Foorumilla on käyty keskustelua mm. Klaanin näyttelijöistä, sieltä löydät linkkejä muille klaaniaiheisille fanisivuille, tutustut suomalaisiin faneihin. Käynnissä on myös blendauskilpailuja, joita Zipzu ylläpitää. Tervetuloa!

KOLMOSKAUSI AUSTRALIASSA

19.7.2010 Postittanut Zipzu

ABC3 kanava alkoi näyttää Australiassa Klaanin kolmatta tuotantokautta 13.7.2010! Sarjalla on hyvä lähetysaika, nimittäin klo 19.35. Tässä hieno kolmoskauden promovideo muistuttamaan meitä kauden jo nähneitä, mistä kaikesta kaudessa onkaan kyse. Kolmas kausihan päätti yhden aikakauden sarjassa ja moni vanha hahmo jäi pois sarjasta. Ja jos nyt heräsi kiinnostus katsoa jaksoja vaikka netistä, niin tsekkaapa tämä sivu.

Lähde: Tribe Heaven

FLEUR, BETH JA ANTONIA YHTEISPROJEKTISSA

18.7.2010 Postittanut Zipzu

Fleur Saville, Beth Allen ja Antonia Prebble nousevat The Basement teatterin monen muun uusiseelantilaisnäyttelijän kanssa lavalle esiintyessään näytelmässä nimeltä The Vagina Monologues, joka tunnetaan Suomessa nimellä "Vaginamonologit". Näytelmästä voi lukea hieman lisää esim. täältä (suomeksi). Teatterin facebook-sivulla (englanniksi) on myös hyvää infoa näytelmästä, jota esitetään 25.8.-11.9.2010. Tämän vuoden alussa järjestettiin Suomessakin tempaus, jossa suomalaiset naispuoliset julkisuuden henkilöt lukivat monologeja eri paikoissa. Asiasta uutisoi esim. iltalehti.

Lähde: Tribe Heaven

PÄIVITYKSIÄ VUOROSANOIHIN

8.7.2010 Postittanut Jeanne

Olen liittänyt hahmokohtaisiin vuorosanoihin mukaan kuvia ja tehnyt sivuihin vähän korjauksia niin että niitä on nyt mukavempi katsella. Käy siis palauttamassa mieleen hahmojen lausumia hauskoja repliikkejä tällä sivulla.

Myös hautajaissivulta löytyvät nyt kaikki sarjassa nähdyt hautajaiset muistopuheineen, jotka kertaalleen katosivat sivuiltamme. Hautajaiset löytyvät näkökulmia sarjaan-sivulta.

NYT KANNATTAA MATKUSTAA UUTEEN-SEELANTIIN

6.7.2010 Postittanut Katriina

Lee Donoghue (Klaanin Spike) ja Ari Boyland (Klaanin KC) jakavat nimikirjoituksia uusiseelantilaisen Girlfriend lehden GF Live kiertueella. Heidät on mahdollista nähdä Westfield Albanyssa 7.7.2010 ja Kiwi Trust Sylvia Parkissa 8.7.2010. Kummatkin sijaitsevat Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Voi kunpa voisin olla silloin siellä! Toivottavasti saamme lisää kuvia ja uutisia aiheesta!

Meryl Cassie (Klaanin Ebony) esiintyy RRV1:ssa (Ruamoko Rangatahi Volume 1) Metro Theatressa Aucklandissa Uudessa-Seelannissa 9.7.2010. Tilaisuudessa on erilaisia esityksiä liittyen muun muassa taiteeseen, electro poppiin ja funkiin. Lisää syitä matkustaa Uuteen-Seelantiin!

Lähde: Tribe Heaven

MIRIAMA JA DANIEL UUSISSA ROOLEISSA

6.7.2010 Postittanut Katriina

Miriama Smith (Klaanin Moz) näyttelee elokuvassa Netherwood. Hänen roolihahmonaan on Maria. Elokuva kuvattiin maaliskuussa 2010 ja julkaistaan kesällä 2011. Muita näyttelijöitä ovat muun muassa Owen Black ja Will Hall, jotka näyttelevät Shortland Street sarjassa, jossa myös monet Klaani sarjan näyttelijät esiintyvät. Elokuvan on ohjannut Cristobal Araus Lobos ja käsikirjoittanut John Argall. Elokuvasta löytyy lisää tietoa virallisesta blogista ja Twitteristä.

Daniel Weekes Hannah (Klaanin Ved) on myös esiintynyt New Zealand V 48 HOUR Festival tilaisuudessa Lies & Fabrications – The Martin Boyle Story elokuvassa. Aiemmin on uutisoitu, että Jennyfer Jewell, Ari Boyland ja Amelia Reynolds näkyivät myös festivaalien elokuvissa. Dan näyttelee psykoottista ja nörttimäistä elokuvaohjaajaa. Katso elokuva You tubesta.

Lähde: Tribe Heaven

TESTAA TIETÄMYKSESI KLAANISTA

5.7.2010 Postittanut Jeanne

Tein hauskan testin jonka tarkoituksena on mitata klaanitietämystäsi. TESTI: Kuinka hyvin tunnet Klaanin? Linkitin sen mediavalikkoon, jonne on kertynyt jo paljon kaikenlaisia juttuja, ja lisääkin on luvassa. Testin tekemiseen kannattaa varata hetki aikaa, koska siinä on aika monta, lähes 50, kysymystä. Testiä saa kommentoida foorumilla, ja oman tuloksensa saa myös laittaa näytille. Näitä on mahdollisesti tulossa vielä lisää jos niistä tykätään.

Muistakaa myös mesetapaaminen huomenna tiistaina 6.7 Klo. 19 alkaen! Kaikki valvojat ovat ilmoittaneet alustavasti pystyvänsä osallistumaan. Jos haluat mukaan niin kipin kapin foorumille, ja tsekkaamaan jonkun valvojan meseosoite.

ANTONIA MUSIIKKIVIDEOLLA JA BETHIN HAASTATTELU

5.7.2010 Postittanut Katriina

Antonia Prebble (Klaanin Trudy) esiintyy Flip Grater bändin musiikkivideolla Careful. Videon on ohjannut Damien Shatford. Antonian hahmona on nainen, joka lentää Wellingtoniin tapaamaan ilmeisesti rakastettuaan. Hän näyttää todella raikkaalta ja kauniilta videolla! Lisäksi Antonian tähdittämän Outrageous Fortune sarjan kuudes tuotantokausi alkaa 13.7.2010 Uudessa-Seelannissa. Sarjan myötä Antoniasta on tullut tuttu julkisuuden henkilö, sillä hänen roolinsa Loretta West on hänen pitkäaikaisin roolinsa.

Beth Allen (Klaanin Amber) on vastannut The Dominion Postin esittämiin kysymyksiin. Voit lukea haastattelun suomennettuna sivuiltamme. Katso lisäksi Bethin upeat uudet kuvat Bethin profiilista.

Lähde: Tribe Heaven

Arkisto on osa Abadeo sivustoa, jonne pääset avaamalla tämän linkin uuteen ikkunaan.