VEERAN HAASTATTELU

Ylläpitäjät haastattelussa

Veera (nimimerkillä Ebony_88) perusti The Tribe Klaani msn yhteisön 3.6.2003.

1. Muistatko hetken, jolloin loit The Tribe Klaani yhteisön?
En muista kyllä tarkkaa hetkeä, jolloin The Tribe Klaani - yhteisön perustin, mutta se tuntui silloin varmasti tärkeältä.. :)

2. Muistatko, miksi nimesit yhteisön juuri The Tribe Klaaniksi etkä esimerkiksi Tribe Finlandiksi tai muuksi sellaiseksi?
Muistelisin halunneeni säilyttää jotakin alkuperäistä, eli The Tribe, mutta koska sellainen yhteisö oli jo olemassa oli luotava siihen jotain lisäksi ja ajattelin Klaanin avaavan samalla yhteisön sisällön myös muille.

3. Muistatko, miksi valitsit nimimerkiksesi juuri Ebony_88?
Ebony on ja oli ehdottomasti suosikkihahmoni ja halusin sen nimen käyttöön. Kuitenkin Ebony - nimimerkki oli varattu ja siihen piti jotakin laittaa, jonka itse tunnistaisin.. Joten sitten tämä.

4. Muistatko, kuinka tutustuit Zipzuun? Kumpi ehdotti, että Zipzu siirtäisi oman yhteisönsä sivut sinun yhteisöösi?
Muistan vain, että otimme yhteyttä toisiimme, sillä meillähän oli molemmilla samasta aiheesta yhteisö, joten totesimme, etteivät kävijät riitä molempiin. Muistaakseni Zipzu ehdotti lopulta sivujen yhdistämistä.

5. Mikä on paras muistosi yhteisöstä?
Muistan ilahtuneeni uusista aktiivisista jäsenistä ja toimivista roolipeleistä. :)

6. Mikä on mieleenpainuvin kohtauksesi yhteisön meseroolipelistä?
Pidin tietysti Jayn ja Ebonyn tarinan etenemisestä ja erityisesti Ebonyn raskaudesta.

7. Onko sinulla muistoja sivustosta?
Kyllähän se ulkoasu on toki jotenkin mielessä ja kaikki se toiminta mitä siihen liittyi.

8. Miltä sinusta tuntui jättää The Tribe Klaanin ylläpitäminen ja siirtää oma luomuksesi niin sanotusti jäsenille?
Valitettavasti oma aika ei siinä tilanteessa riittänyt sivujen siirtämiseen muualle, eikä oikeastaan intokaan. Tuntui, että olin vasta saanut yhteisön toimivaksi ja sinne kaiken tarvittavan tiedon, sen siirtäminen kokonaan uuteen paikkaan tuntui liian suurelta palalta purtavaksi. Lohdulliselta tuntui kuitenkin, että se kaikki työ jonka olin tehnyt, ei valunut täysin hukkaan, vaan se siirtyi muiden käyttöön. Toki olin vähän peloissani, että kuinka paljon sitä muutetaan/poistetaan, sillä siihen olin jo kiintynyt.

9. Onko The Tribe Klaani onnistuttu säilyttämään sellaisena kuin olit ajatellut vai toteutuivatko pelot?
Kyllähän sivuston suhteen kaikki on kunnossa. Toki jokainen ylläpitäjä on tuonut sivuihin jotain omaa ja sen vuoksi sivut ovat muokkautuneet.

10. Vierailetko enää The Tribe Klaani sivustolla ja foorumilla?
Olen jälleen saanut innostusta Klaaniin hankittuani sarjan DVD:t ja katseltuani niitä. Tämän innostuksen vuoksi olen jälleen tutustunut sivuihin ja foorumiin uudestaan. Foorumilla tavoittelen seuraavaksi 100 viestin rajaa.. :D

11. Oletko koskaan tavannut ketään The Tribe Klaani yhteisön tai foorumin valvojaa tai käyttäjää?
Olen tavannut kauan aikaa sitten yhteisön jäsenen nimimerkillä Belial.

12. Seuraatko Klaani aiheisia uutisia?
Uutisia seuraan lähinnä vain näiden sivujen kautta.

13. Oletko mukana The Tribe Official Facebookissa?
En ole, täytyykin harkita liittymistä.

14. Milloin katsoit ensimmäisen kerran Klaania? Muistatko jakson, mitä katsoit?
Voih, tää on vaikea, en muista jaksoa, mutta kuitenkin ajattelisin sen olevan ehkä 2. tai 3. kautta, säännöllisesti katsoin jo 4. ja 5.kaudet..

15. Nauhoititko Klaania nauhalle?
En ole nauhoittanut, jota usein kaduin, nyt omistan kaikki DVD:t.

16. Oletko koskaan tavannut Klaani sarjan näyttelijöitä?
En ole, Meryl Cassien haluaisin toki tavata ja Tom Hernin!! :D

17. Onko sinulla Klaani dvd bokseja?
Kylläh, kaikki tuli hankittua syksyn 2012 aikana.

18. Onko sinulla virallisia fanituotteita? Entä omatekemiä?
Ei ole virallisia tuotteita hankittu, mutta olen jotain kirjanmerkkejä joskus tehnyt ja teen varmaan tänään uudet!

19. Onko sinulla muuta kerrottavaa/muisteltavaa?
Haluaisin vain kiittää kaikkia, jotka ovat olleet jakamassa tätä innostusta kaikki nää vuodet. Ja pitäneet tätä toimintaa vielä yllä.